Portaat taivaaseen, 1237 hikistä askelmaa

Ensin näet niitä yhden ja yht´äkkiä niitä on joka puolella, jopa yläpuolellasi olevilla sähkölangoilla. Pienet tummat silmät tuijottavat sinua ja vaistomaisesti alat tarkastamaan, että taskusi vetoketjut ovat varmasti kiinni ja reppukin vielä koskematon. Otat hatun ja aurinkolasit päästäsi parempaan talteen ja suuntaat katseesi kohti portaikkoa, 1237 jyrkkää porrasta odottaa edessäsi. Et edes näe, minne portaat johtavat, ainoa asia mihin kiinnität huomiota on ympärillä vellova kuuman kostea ilma sekä jaloissa juoksentelevat apinat. Ensimmäisten portaiden aikana yrität varoa astumasta noiden pienten, hyvin uteliaiden ja röyhkeiden apinoiden hännille ja toivot, että jossain vaiheessa saisit keskittyä edessä olevaan hikiseen urakkaan, kiipeämiseen korkean karstivuoren päälle.

Kuten varmaan arvasit, kyseessä on Krabilla sijaitsevan Tiikeriluolan temppelin kuuluisat portaat, joiden yläpäässä, noin kolmensadan metrin korkeudella, on kaiken vaivan arvoiset näköalat höystettyinä upeilla kullatuilla Buddhan patsailla. Moni meistä Krabilla käyneistä on nuo portaat kiivennyt, osa ylös asti ja osa on luovuttanut kesken kaiken, kuten minä ensimmäisellä kerralla kyseisessä temppelissä käydessäni. Pari tärkeää asiaa kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee kiipeämään. Ota mukaasi reilusti vettä ja varaa aikaa nousuun, varapaitakaan ei ole pahitteeksi.

Suositelluimmat ajat vuorelle nousuun on joko aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä, aamuisin ilma on vielä viileämpää (vai onko se sitä koskaan suomalaisten mielestä?) ja hyvällä tuurilla kymmenet turistibussit eivät ole vielä saapuneet temppelin alueelle. 

Tripadvisorin mukaan nousu on vain hyväkuntoisille, mutta myös minä reumaa sairastavana ja matkassani ollut vanhempi nivelrikosta kärsivä kaveri kiipesimme ylös asti, kuten vanha sanonta kuuluu vauhti tappaa, matka ei. Matkalla voi ihan hyvin pysähtyä ottamaan kuvia ja pitämään juomataukoja, kukaan muu kuin sinä itse ei määrittele mikä on tavoiteaika kiivetä portaat. Itsellä niiden nouseminen taisi ottaa vajaan tunnin.  Portaat eivät ole mitenkään mittojen mukaan valmistettu, osa askelmista on kapeita ja välillä portaiden välikin on hyvin korkea, ihan kuin kiipeäisi pystysuoraa seinää ylöspäin. Jotkut suosittelevat tätä nousemista loman lopulle ja toiset taas alkuun, reissun jälkeen kun tuntee reisissä kiivenneensä. Itse menisin alkulomasta, jotta jumiutuneita lihaksia voi tämän jälkeen hyvällä omallatunnolla lepuuttaa hieronnassa. 

Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, uuden temppelirakennuksen työt olivat kesken, kun viimeksi olen täällä käynyt. Temppelialueelle ei ole sisäänpääsymaksua, mutta lippaita lahjoituksia varten on useita ja suosittelen jättämään edes muutaman pikkusetelin käynnistä. 

Nimensä Tiikerinluolatemppeli Wat Tham Suea on saanut siitä, että eräässä luolassa kerrottiin asustelleen tiikerin, jonka äänen paikalliset kuulivat aamuisin kiirehtiessään töidensä pariin.  Samaisesta luolasta löytyy kivestä myös tiikerin tassun jättämä painauma. Kun temppeliä alettiin rakentamaan tiikeri säikähti meteliä ja pakeni syvemmälle metsään, eikä sitä ole sen koomin luolassa nähty. 

Alhaalla temppelialueella sijaitsee noin puolentoista kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrella näet jättimäisiä puita, munkkien pikku mökkejä ja saatatpa joutua huumorintajuisen munkin jekuttamaksi, kuten minä. Olen siis maailman käärmekammoisin ihminen ja jokainen teistä tietää ne puiset, paloista kootut lasten lelukäärmeet. No eräs munkeista oli saanut todella hyvän idean laittaa tuollainen lelukäärme luontopolun varrella olevan aidan tolpan päälle ja tuo tolppa näytti omaankin silmään todella houkuttelevalta paikalta laskea reppu. Noin sadasosasekuntti ennenkuin laukkuni siihen tolpan päälle sitten ennätti, tajusin käärmeen olemassaolon ja kirkumiseni kantoi koko temppelialueen yli. Ja koskaan aiemmin en samanlaista loikkaa taaksepäin ole tehnyt kuin tuolla eräänä keväisenä päivänä. Hetken aikaa haukottuani henkeä tajuan selkäni takaa tulevan munkin nauravan räkänaurua ja osoittelevan lelua, "nice joke, isnt it?" ...

Vuoristotauti - eihän se minuun voi iskeä? Päiväretki Chilen Andeille

Putren kylä Chilessä 3600m korkeudella

Suunnitteletko laskettelulomaa Alpeilla tai käyntiä Macchu Picchulla? Ennen matkaa toivon, että porukassasi on edes joku, joka tietää mitä on vuoristotauti ja kuinka sitä voidaan välttää tai pahimmassa tapauksessa hoitaa. Toivottavasti tämän tekstin luettuasi sinä voit olla porukassasi se, joka tietää ja osaa toimia.

Suurin osa meistä Suomalaisista aloittaa matkansa merenpinnan tasolta, niin myös minäkin Arican satamasta matkallani Chilen pohjoisosassa sijaitsevaan Laucan kansallispuistoon. Haaveissani on jo jonkin aikaa ollut kiivetä Kilimanjarolle ja halusin testata kuinka elimistöni reagoi nopeaan nousuun noin 4500m korkeuteen. Kilimanjanrolle noustaisiin kuitenkin kävellen useamman päivän aikana ja tavoiteltava korkeus siellä tulisi olemaan vajaassa kuudessa kilometrissä. Todellista kuvaa mahdollisen vuoristotaudin oireista lyhyellä bussireissulla ei tule saamaan, mutta lyhytkin piipahdus noissa korkeuksissa on hyvä alku. Ainoalla Alppien reissullani kun korkein paikka taisi olla hiukan yli kolmessa kilometrissä. Tämäkään retki ei mennyt kaikkien osallistujien kohdalla kuin Strömsössä. 

Viimeisiä kaktuksia noin 3000m korkeudessa Chilen ylätasangolla

Arviolta joka neljäs ihminen alkaa saamaan oireita 2000 – 2500m korkeudessa ja riski kasvaa koko ajan noustessa siten, että 3600m korkeudessa se on jo huomattava. Alttius vuoristotaudille on yksilöllistä ja ehkäpä jopa geneettistäkin. Hyvä tai erinomainen fyysinen kunto ei estä vuoristotaudin puhkeamista, mutta se voi jopa edistää sitä, hyväkuntoiset kun harvoin malttavat edetä tarpeeksi hitaasti. 

Jotta noususi korkeaan ilmanalaan olisi helpompaa, opettele tunnistamaan vuoristotaudin oireet. Ensimmäisenä iskevät yleensä päänsärky, huonovointisuus, ruokahaluttomuus ja näitä seuraa uniongelmat. Päivän mittaisella bussiretkellä uniongelmat eivät helposti tule ensimmäisenä mieleen, paitsi jos normaalisti et missään tapauksessa pysty autossa nukkumaan ja huomaatkin että hereillä pysyminen on todella vaikeaa. Heti ensimmäisten oireiden alkaessa pysähdy ja odota että olosi paranee, jos näin ei käy käänny välittömästi takaisin matalammille alueille. Jos kuitenkin jatkat eteenpäin seuraavaksi kimppuusi hyökkäävät sekavuus ja tasapainohäiriöt.

Käsityöläinen Putren kylästä myymässä tuotteitaan tienvarressa

Tie Aricasta kohti Bolivian rajaa lähtee nousemaan hyvin nopeasti ja ensimmäiset ryhmässämme matkustaneet naiset saivat kovan pääkivun noin 2400m korkeudessa. Bussissa ensiapuna oli pieniä happipulloja ja siihen ne bussin varusteet sitten loppuivatkin. 2800m korkeudessa pidimme ensimmäisen pidemmän tauon, jolloin muutama matkustajista päätti palata huoltoautolla takaisin satamaan. Me muut jäimme nauttimaan pienen kuppilan antimia, yhdellä dollarilla sai kuumaa kokapensaan lehdistä haudutettua teetä ison kupillisen. Paikalliset käyttävät lehtiä joko teessä tai sitten pureskemalla lehtipalleroa suussaan, aineen kun kerrotaan vievän ainakin päänsärkyä pois. Minkäänlaista huumaavaa vaikutusta en yhdestä teekupillisesta huomannut, makukin muistutti runsaasti sokeroitua vihreää teetä. Lisäksi myynnissä oli lehdistä tehtyä purukumia sekä pieniä eteeristä öljyä sisältäviä purkkeja, kummatkin jätin myymälän hyllylle.

Kokateetä matkalaisten piristykseksi

Runsas nesteen juominen on hyvin tärkeää kahdesta syystä, toisaalta kehon kuivuminen voi jo itsessään aiheuttaa vuoristotaudin kaltaisia oireita, toisaalta liian vähäinen juominen voi pahentaa itse vuoristotautia. 

Vaaleanpunaisia flamingoja Pomerape ja Parinacota-tulivuorien kupeessa

Alpakoita ja vikunjoja laiduntamassa

Vuoristotauti johtuu vain ja ainoastaan liian nopeasta nousemisesta, tällöin keuhkoihin ja aivokudokseen alkaa kerääntymään nestettä. Muista edetä hitaasti. Vuoristotauti ei parane itsestään. Keskeytä siis nousu heti, jos tunnet oireita tai huomaat niitä seurueesi jäsenissä. Ääritilanteissa tauti voi johtaa kuolemaan muutaman tunnin sisällä ensimmäisistä oireista. Laskeudu heti alemmas ja oireiden luonteesta riippuen hakeudu hoitoon. Älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin. 

Bussimatka parin pysähdyksen taktiikalla kansallispuistoon kesti noin 6 tuntia ja matkaa oli vain 150km suunta. Tämäkin vauhti oli muutamille ryhmässämme oleville liikaa, heidän kansallispuistossa viettämämme aika meni ulkona bussin vieressä levätessä ja paluumatka oli kuin suoraan pahimmista painajaisista. Linja-autosta ei löytynyt oksennuspusseja, ei käsipyyhepaperia, ei käsidesiä eikä edes ylimääräisiä vesipulloja ja koska meillä oli kiire takaisin laivaan, kuskimme ajoi kuin Räikkönen konsanaan kapealla mutkaisella tiellä. Kuvitelkaa se haju, kun osa matkustajista oksensi päällensä ja bussin ilmastointi ei toiminut. Ulkona ollut parin-kolmenkympin lämpötilakaan ei yhtään helpottanut kenenkään olemista.

Lumihuippuisia tulivuoria ja suolareunaisia järviä

Suositeltu liikkumisnopeus 2km/h

Olin todella yllättynyt siitä, että oma vointini oli todella hyvä, en kärsinyt päänsärystä, ruokahaluakin olisi ollut jos mukana olisi ollut jotakin itselleni sopivaa syötävää,  jaksoin kävellä sen ajan mitä olimme ylhäällä kohtuullista vauhtia ja sykkeetkään eivät nousseet tavanomaista korkeammalle. Paikalla olleesta kyltistä voitte päätellä, että suositeltu vauhti tuolla korkeuksissa tulisi olla maksimissaan noin 2km/h. Polarin sykemittarini mukaan korkein kohta missä itse kävin päivän aikana oli 4585m.  Lämpötila kansallispuiston alueella oli noin 17-18 astetta ja aurinko paistoi lähes koko ajan. Pitkät housut tulivat tarpeeseen mutta pärjäsin loistavasti merinovillaisella t-paidalla, hattu olisi pitänyt olla päässä ihan koko ajan ulkona ollessa. Etelä-Amerikan päällä oleva otsonikerros on paikkapaikoin erittäin ohut tai jopa olematon ja koska en suojannut päänahkaani mitenkään, se olikin sitten ainoa paikka mikä paloi parin kuukauden lomani aikana pahasti. 

Parinacota-tulivuori

Lauca National Park
Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat yhdenpäivän retkeltä Laucan kansallispuistoon, joka sijaitsee Chilen ja Bolivian rajalla. Alue kattaa 1379km2 ylätasankoa sekä vuoristoa. Yksi puiston tunnetuimpia nähtävyyksiä on kuvissakin esiintyvä Chungará-järven laguuni, joka onkin helppo löytää sen sijaintipaikan takia heti tien 11-varrella. Upeiden maisemien lisäksi alueella on runsas eläimistö, voit nähdä laamojen ja alpakoiden lisäksi vikunjoja, jotka tunnistat viheltävästä kutsuäänestä. Erehdyin ensin luulemaan ääntä linnuksi kunnes tajusin täysin maastoon sulautuvat vikunjat vuoren rinteellä. Onnistuimme myös näkemään viskatsan, joka mielestäni näyttää aivan ison rusakon ja pörröisen jättiläisoravan risteytykseltä, mutta kuvaan tuota eläintä en valitettavasti saanut.

Vasemmalla Parinacota- ja oikealla Pomerape-tulivuori

Lintuja pesii aluella yli 140 eri lajia ja siksipä Laucan kansallispuisto onkin parhaita paikkoja lintujen bongaamiseen Chilessä. Itse tunnistin vain flamingot, mutta niistäkään en valitettavasti pysty sanomaan mitä lajia olivat (chilen-, andien- vai punanflamingoja), ja andien kondorin, joka myöskin on pokkarikameralla maailman huonoiten kuvattavissa oleva lintu. Jos liikut alueella, kannattaa mukaan ottaa kunnon putkella varustettu järjestelmäkamera sekä kiikarit. Järvi itsessään on muuten Etelä-Amerikan mantereen 12. korkeimmalla sijaitseva järvi ja siinä elää kaksi kotoperäistä kalalajia, jotka kummatkin ovat erittäin uhanalaisia.

Alpakat laiduntamassa

Jos taasen haluat lähteä tutustumaan kansallispuistoon paremmin ja omaat vuorikiipeilykokemusta, voit kiivetä kuvissa näkyvän Parinacota-tulivuoren huipulle (6348m). Kiipeäminen sinne on vaativuustasoltaan helppo, mutta kokemusta lumella ja jäällä liikkumisesta on syytä olla. Sajaman kylästä Bolivian puolelta järjestetään opastettuja kiipeilyjä vuorelle noin kerran viikossa. Edellisen kerran tulivuori on purkautunut noin 290 vuotta ennen ajanlaskun alkua +- 300. Alueella kävellessä huomasi, että olemme tulivuoriperäisellä alueella, kevyen rikintuoksun lisäksi kengät olivat harmaan tuhkan peittämässä pölyssä, jota löytyi vielä viikkojenkin jälkeen lenkkarien pohjallisten alta.

Alpakka vuoripurolla juomassa

Tein retken aikana pienen testin. Join vesipulloni tyhjäksi noin 4500m korkeudella ja luonnollisestihan pullo täyttyy siellä ilmalla ollessaan tyhjä. Korkki kiinni ja pullo reppuun. Alla olevasta kuvasta näette miltä litran vetoinen pullo näytti palattuani merenpinnan tasolle. Tälläinen reaktio tulee, kun ilmanpaine muuttuu ja pullon sisällä oleva ilma ei sisällä tarpeeksi happimolekyylejä, jotta ne täyttäisivät koko pullon. Voitte vaan kuvitella millainen rasitus ilmanpaineen suuri vaihtuminen nopeasti on ihmiskeholle. (Pahoittelen huonoa selitystä, ymmärrätte nyt varmasti sen, miksi sain fysiikasta ehdot ysiluokan keväällä… ) Oikean selityksen voi lukea täältä.