Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Vuoristotauti - eihän se minuun voi iskeä? Päiväretki Chilen Andeille

Putren kylä Chilessä 3600m korkeudella

Suunnitteletko laskettelulomaa Alpeilla tai käyntiä Macchu Picchulla? Ennen matkaa toivon, että porukassasi on edes joku, joka tietää mitä on vuoristotauti ja kuinka sitä voidaan välttää tai pahimmassa tapauksessa hoitaa. Toivottavasti tämän tekstin luettuasi sinä voit olla porukassasi se, joka tietää ja osaa toimia.

Suurin osa meistä Suomalaisista aloittaa matkansa merenpinnan tasolta, niin myös minäkin Arican satamasta matkallani Chilen pohjoisosassa sijaitsevaan Laucan kansallispuistoon. Haaveissani on jo jonkin aikaa ollut kiivetä Kilimanjarolle ja halusin testata kuinka elimistöni reagoi nopeaan nousuun noin 4500m korkeuteen. Kilimanjanrolle noustaisiin kuitenkin kävellen useamman päivän aikana ja tavoiteltava korkeus siellä tulisi olemaan vajaassa kuudessa kilometrissä. Todellista kuvaa mahdollisen vuoristotaudin oireista lyhyellä bussireissulla ei tule saamaan, mutta lyhytkin piipahdus noissa korkeuksissa on hyvä alku. Ainoalla Alppien reissullani kun korkein paikka taisi olla hiukan yli kolmessa kilometrissä. Tämäkään retki ei mennyt kaikkien osallistujien kohdalla kuin Strömsössä. 


Viimeisiä kaktuksia noin 3000m korkeudessa Chilen ylätasangolla
Arviolta joka neljäs ihminen alkaa saamaan oireita 2000 – 2500m korkeudessa ja riski kasvaa koko ajan noustessa siten, että 3600m korkeudessa se on jo huomattava. Alttius vuoristotaudille on yksilöllistä ja ehkäpä jopa geneettistäkin. Hyvä tai erinomainen fyysinen kunto ei estä vuoristotaudin puhkeamista, mutta se voi jopa edistää sitä, hyväkuntoiset kun harvoin malttavat edetä tarpeeksi hitaasti. 

Jotta noususi korkeaan ilmanalaan olisi helpompaa, opettele tunnistamaan vuoristotaudin oireet. Ensimmäisenä iskevät yleensä päänsärky, huonovointisuus, ruokahaluttomuus ja näitä seuraa uniongelmat. Päivän mittaisella bussiretkellä uniongelmat eivät helposti tule ensimmäisenä mieleen, paitsi jos normaalisti et missään tapauksessa pysty autossa nukkumaan ja huomaatkin että hereillä pysyminen on todella vaikeaa. Heti ensimmäisten oireiden alkaessa pysähdy ja odota että olosi paranee, jos näin ei käy käänny välittömästi takaisin matalammille alueille. Jos kuitenkin jatkat eteenpäin seuraavaksi kimppuusi hyökkäävät sekavuus ja tasapainohäiriöt.


Käsityöläinen Putren kylästä myymässä tuotteitaan tienvarressa

Tie Aricasta kohti Bolivian rajaa lähtee nousemaan hyvin nopeasti ja ensimmäiset ryhmässämme matkustaneet naiset saivat kovan pääkivun noin 2400m korkeudessa. Bussissa ensiapuna oli pieniä happipulloja ja siihen ne bussin varusteet sitten loppuivatkin. 2800m korkeudessa pidimme ensimmäisen pidemmän tauon, jolloin muutama matkustajista päätti palata huoltoautolla takaisin satamaan. Me muut jäimme nauttimaan pienen kuppilan antimia, yhdellä dollarilla sai kuumaa kokapensaan lehdistä haudutettua teetä ison kupillisen. Paikalliset käyttävät lehtiä joko teessä tai sitten pureskemalla lehtipalleroa suussaan, aineen kun kerrotaan vievän ainakin päänsärkyä pois. Minkäänlaista huumaavaa vaikutusta en yhdestä teekupillisesta huomannut, makukin muistutti runsaasti sokeroitua vihreää teetä. Lisäksi myynnissä oli lehdistä tehtyä purukumia sekä pieniä eteeristä öljyä sisältäviä purkkeja, kummatkin jätin myymälän hyllylle.

Kokateetä matkalaisten piristykseksi
Runsas nesteen juominen on hyvin tärkeää kahdesta syystä, toisaalta kehon kuivuminen voi jo itsessään aiheuttaa vuoristotaudin kaltaisia oireita, toisaalta liian vähäinen juominen voi pahentaa itse vuoristotautia. 


Vaaleanpunaisia flamingoja Pomerape ja Parinacota-tulivuorien kupeessa


Alpakoita ja vikunjoja laiduntamassa
Vuoristotauti johtuu vain ja ainoastaan liian nopeasta nousemisesta, tällöin keuhkoihin ja aivokudokseen alkaa kerääntymään nestettä. Muista edetä hitaasti. Vuoristotauti ei parane itsestään. Keskeytä siis nousu heti, jos tunnet oireita tai huomaat niitä seurueesi jäsenissä. Ääritilanteissa tauti voi johtaa kuolemaan muutaman tunnin sisällä ensimmäisistä oireista. Laskeudu heti alemmas ja oireiden luonteesta riippuen hakeudu hoitoon. Älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin. 

Bussimatka parin pysähdyksen taktiikalla kansallispuistoon kesti noin 6 tuntia ja matkaa oli vain 150km suunta. Tämäkin vauhti oli muutamille ryhmässämme oleville liikaa, heidän kansallispuistossa viettämämme aika meni ulkona bussin vieressä levätessä ja paluumatka oli kuin suoraan pahimmista painajaisista. Linja-autosta ei löytynyt oksennuspusseja, ei käsipyyhepaperia, ei käsidesiä eikä edes ylimääräisiä vesipulloja ja koska meillä oli kiire takaisin laivaan, kuskimme ajoi kuin Räikkönen konsanaan kapealla mutkaisella tiellä. Kuvitelkaa se haju, kun osa matkustajista oksensi päällensä ja bussin ilmastointi ei toiminut. Ulkona ollut parin-kolmenkympin lämpötilakaan ei yhtään helpottanut kenenkään olemista.


Lumihuippuisia tulivuoria ja suolareunaisia järviä

Suositeltu liikkumisnopeus 2km/h


Olin todella yllättynyt siitä, että oma vointini oli todella hyvä, en kärsinyt päänsärystä, ruokahaluakin olisi ollut jos mukana olisi ollut jotakin itselleni sopivaa syötävää,  jaksoin kävellä sen ajan mitä olimme ylhäällä kohtuullista vauhtia ja sykkeetkään eivät nousseet tavanomaista korkeammalle. Paikalla olleesta kyltistä voitte päätellä, että suositeltu vauhti tuolla korkeuksissa tulisi olla maksimissaan noin 2km/h. Polarin sykemittarini mukaan korkein kohta missä itse kävin päivän aikana oli 4585m.  Lämpötila kansallispuiston alueella oli noin 17-18 astetta ja aurinko paistoi lähes koko ajan. Pitkät housut tulivat tarpeeseen mutta pärjäsin loistavasti merinovillaisella t-paidalla, hattu olisi pitänyt olla päässä ihan koko ajan ulkona ollessa. Etelä-Amerikan päällä oleva otsonikerros on paikkapaikoin erittäin ohut tai jopa olematon ja koska en suojannut päänahkaani mitenkään, se olikin sitten ainoa paikka mikä paloi parin kuukauden lomani aikana pahasti. 


Parinacota-tulivuori


Lauca National Park
Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat yhdenpäivän retkeltä Laucan kansallispuistoon, joka sijaitsee Chilen ja Bolivian rajalla. Alue kattaa 1379km2 ylätasankoa sekä vuoristoa. Yksi puiston tunnetuimpia nähtävyyksiä on kuvissakin esiintyvä Chungará-järven laguuni, joka onkin helppo löytää sen sijaintipaikan takia heti tien 11-varrella. Upeiden maisemien lisäksi alueella on runsas eläimistö, voit nähdä laamojen ja alpakoiden lisäksi vikunjoja, jotka tunnistat viheltävästä kutsuäänestä. Erehdyin ensin luulemaan ääntä linnuksi kunnes tajusin täysin maastoon sulautuvat vikunjat vuoren rinteellä. Onnistuimme myös näkemään viskatsan, joka mielestäni näyttää aivan ison rusakon ja pörröisen jättiläisoravan risteytykseltä, mutta kuvaan tuota eläintä en valitettavasti saanut.

Vasemmalla Parinacota- ja oikealla Pomerape-tulivuori
Lintuja pesii aluella yli 140 eri lajia ja siksipä Laucan kansallispuisto onkin parhaita paikkoja lintujen bongaamiseen Chilessä. Itse tunnistin vain flamingot, mutta niistäkään en valitettavasti pysty sanomaan mitä lajia olivat (chilen-, andien- vai punanflamingoja), ja andien kondorin, joka myöskin on pokkarikameralla maailman huonoiten kuvattavissa oleva lintu. Jos liikut alueella, kannattaa mukaan ottaa kunnon putkella varustettu järjestelmäkamera sekä kiikarit. Järvi itsessään on muuten Etelä-Amerikan mantereen 12. korkeimmalla sijaitseva järvi ja siinä elää kaksi kotoperäistä kalalajia, jotka kummatkin ovat erittäin uhanalaisia.

Alpakat laiduntamassa
Jos taasen haluat lähteä tutustumaan kansallispuistoon paremmin ja omaat vuorikiipeilykokemusta, voit kiivetä kuvissa näkyvän Parinacota-tulivuoren huipulle (6348m). Kiipeäminen sinne on vaativuustasoltaan helppo, mutta kokemusta lumella ja jäällä liikkumisesta on syytä olla. Sajaman kylästä Bolivian puolelta järjestetään opastettuja kiipeilyjä vuorelle noin kerran viikossa. Edellisen kerran tulivuori on purkautunut noin 290 vuotta ennen ajanlaskun alkua +- 300. Alueella kävellessä huomasi, että olemme tulivuoriperäisellä alueella, kevyen rikintuoksun lisäksi kengät olivat harmaan tuhkan peittämässä pölyssä, jota löytyi vielä viikkojenkin jälkeen lenkkarien pohjallisten alta.

Alpakka vuoripurolla juomassa

Tein retken aikana pienen testin. Join vesipulloni tyhjäksi noin 4500m korkeudella ja luonnollisestihan pullo täyttyy siellä ilmalla ollessaan tyhjä. Korkki kiinni ja pullo reppuun. Alla olevasta kuvasta näette miltä litran vetoinen pullo näytti palattuani merenpinnan tasolle. Tälläinen reaktio tulee, kun ilmanpaine muuttuu ja pullon sisällä oleva ilma ei sisällä tarpeeksi happimolekyylejä, jotta ne täyttäisivät koko pullon. Voitte vaan kuvitella millainen rasitus ilmanpaineen suuri vaihtuminen nopeasti on ihmiskeholle. (Pahoittelen huonoa selitystä, ymmärrätte nyt varmasti sen, miksi sain fysiikasta ehdot ysiluokan keväällä… ) Oikean selityksen voi lukea täältä.



33 kommenttia:

  1. Toi vesipullotemppu jaksaa ihmetyttää poikiani edelleen. Se toimii ihan Apeillakin : )

    Hyi yök millainen bussimatka. Ei tykkää. Mulla itselläni ei ole vuoristotaudista mitään kokemusta. Aikanaan kun ylitettiin Meksikon ylänköä kohti Guatemalaa osa porukasta tuli sairaaksi. Tiedä sitten johtuiko se jostain pöpstä vai vuoristotaudista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin se alastulo oli liian nopea, bussi huojui ja tunkkainen ilma taisi olla liikaa. Annoin kyllä palautetta retken aikataulutuksesta.

      Poista
  2. Kokapensaan lehdistä ei ole mitään suurempaa apua, mutta vuoristotautiin on olemassa ennaltaehkäisevä lääke. Nimeltään Diamox. Resepti ja lääke kannattaa hommata jo Suomesta, niin saa kunnon ohjeet ja varmasti aitoa lääkettä.
    Minä käytin tätä muutamina päivinä Bhutanissa, sillä tiesin saavani oireita jo melko alhaalla, Cuscon kokemuksella, samoin yksi ystäväni noustessaan Boliviassa 4500 metriin. Vuoristotautia haitallisempia sivuvaikutuksia ei ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs jos tietää lähtevänsä noille korkeuksille muutama päivä aiemmin? Ei siinä ennätä reseptejä hakemaan ja risteilyaluksella niitä lääkkeitä ei ole.

      Poista
    2. Vuoristoseuduilla noi asetatsoliamiditabletit ovat monessa maassa ihan käsikauppakamaa ja niitä saa apteekista muutamalla eurolla.

      Poista
    3. Itsetuntemus on tietysti myös hyvä juttu matkoilla - ja se tietysti lisääntyy iän ja matkailun myötä. Eli jos tietää mahdollisesti olevansa menossa korkealle ja tietää, että siitä on ennen saanut ongelmia, niin voihan niitä tabletteja pitää matka-apteekissa mukana. Ainakin saamana erä näytti olevan voimassa monta vuotta.

      Poista
    4. Tai osaa ottaa opiksi ja olla menemättä niin kiireellä ylös?

      Poista
    5. Hei, ihan turha nyt syyllistää. Kyseessä oli risteilyalukselta ostettu päiväretki ja retken tiedoissa luki että ei sovellu ihmisille, joilla on sydän- ja verisuonisairauksia. Mitään muuta ohjeistusta ei saatu. Retki oli luokiteltu kevyeksi ja ennakkotiedoissa oli vaan mainutta kilometrietäisyys satamasta, ei sitä, että istumme bussissa 10 tuntia. Ennen tätä retkeä olimme 4 päivää merellä, jossa ei ole apteekkeja. Ja noi retkipäivät on niin tiukalla aikataululla, ettei siinä vaan ole aikaa eikä mahdollisuuksia lähteä etsimään apteekkia kaupungista. Laivasta ulos ehtiminen retkibussiinkin on haasteellista kun melkein 3000 ihmistä tunkee yhtä aikaa ulos. Tällä kyseisellä risteilyllä ikäjakauma oli pääosin 60+ ja monikaan ei ole koskaan käynyt noin korkealla aiemmin. Kuten en minäkään ja siksipä olin selvittänyt mitä tuollaisissa korkeuksissa olo saattaa aiheuttaa. Mä olin henkisesti valmistautunut tähän ja olisin voinut jäädä ihan hyvin jollekin pysähdyspaikalle odottamaan takas tulevaa bussia tai vaikka liftaamaan takaisin Aricaan mut suurin osa retkelle osallistuneista oli aikalailla kokemattomia matkustajia (tarviivat siis oppaan tai laivan henkilökuntaa koko ajan neuvomaan).

      Oman Kilimanjaron reissun tulen tekemään siten, että siihen kuuluu alkuun akklimatisointi ja valitsen myös matkan järjestäjän huolella.

      JA JATKOSSA SITTEN KOMMENTIT NIMELLÄ EIKÄ ANONYYMINÄ! Mulla on kommenttien ennakkotarkastus päällä ja taidan pitää sen jatkossakin.

      Poista
    6. Mä en tiedä mitä kommentteja sulle on tullut, mutta ainakaan täällä julkaistuissa ei näy mitään asiattomia ja/tai syyllistäviä viestejä. ja ymmärsin, että tämä koko postaus on tarkoitettu sitä varten, että itse kukin osaisi ennakoida reissuissa korkeuden aiheuttamia ongelmia ja mennä maltilla. Itse en ajaisi bussilla ilman akklia neljään ja puoleen tonniin, koska kävellen kulkien sinne pääsyssä kestää olosuhteista riippuen pari-kolme päivää, jolloin olosuhteisiin ehtii sopeutua, mutta koen ongelmaksi sen, että suomalaisetkin matkatoimistot myyvät vuoriretkiä, joilla ollaan jo toisena päivänä neljäntonnin paikkeilla.

      Poista
    7. No tämä retki oli Chileläisen matkatoimiston kautta ja noin kuudessa tunnissa oltiin 4500m korkeudella. Mutta täytyy muistaa, että paikallisbussi ajaa tuota tietä Boliviaan ja sillä matka tuonne korkeuteen kestää nelisen tuntia.

      Poista
  3. Ou-nou. Paluumatka retkeltänne kuulostaa tosiaan painajaismaiselta!

    Luulen että itse olisin hyvin altis vuoristotaudille :) kun nuo listatut oireet alkaa vaivata helposti silloinkin kun ei ole tarpeeksi juonut, tai nukkunut, tai on ollut liikaa auringossa. Täytyy siis pitää mielessä nämä ohjeet ja varoitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vuoristotaudin erottaa noista oireista ainoastaan korkeus :D

      Poista
  4. Kuulostaa kyllä aika hurjalta matkalta, ja todella huonosti järjestäjien puolelta ettei olleet mitenkään varautuneet ja varanneet tarpeeksi aikaa. Me asuttiin Coloradossa vuorilla, ja mieheni oli silloin pelastushelikopterin lentäjä, ja usein pelasti vuoristosta juuri tästä kärsiviä turisteja. Ja siis nimenomaan hyväkuntoisia urheilija-tyyppejä, jotka eivät uskoneet että voisivat sairastua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisin edes odottanut, että bussissa olisi ollut käsipyyhkeitä ja oksennuspusseja.

      Noissa korkeuksissa on vaan maltettava liikkua tarpeeksi hitaasti ja jos lähtee kiipeilemään korkeammalle, niin malttaa levätä eikä väkisin yritä huipulle.

      Poista
  5. Nuo vuoristoretkiä tai kiipeilyreissuja tarjoavat kaupalliset toimijat ovat aikatauluineen kyllä todella surullinen ilmiö. Mä en haluaisi enää koskaan kuulla väitettä, että pääkipu ja unettomuus ovat ihan normaaleja asioita vuorilla liikuttaessa - eivät ne ole, ellei jonkun mielestä aivoödeeman ensioireet ole "normaali asia".

    Mä reissaan vuorilla, mutta omassa porukassa kulkiessa on itsestäänselvyys, että nousua tulee korkeintaan 300 metriä per vuorokausi, akklimatisaatioretkiä tehdään joka ilta päivän varsinaista nousua korkeammalle ja palataan nukkumaan alemmaksi ja 1000 nousumetrin jälkeen tulee akklimatisaatiopäivä, jolloin tehdään vain trekkausta ylemmäs ja tullaan takaisin alaleiriin nukkumaan. Silti mukana on aina myös asetatsolamidia ja pulssioksimetri ja happisaturaatiota mitataan joka iikalta aamuin illoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kuullostaa ihan ammattilaisen toiminnalta ja tollaista sen korkeilla paikoilla olon pitäisi ollakin.

      Mutta nyt täytyy muistaa se, että Chilen pohjoisosissa ja Boliviassa ton tien ajaminen on paikallisille ihan normaalia päivittäistä toimintaa ja aika moni asuu noilla korkeuksilla. Kun risteilyalus pamahtaa satamaan kyydissä kolmisen tuhatta rikasta jenkkiä niin ei siinä paljoa muuta mietitä kuin rahaa.

      Poista
  6. Aivan kammottava bussimatka! Suorastaan nöyryyttävä. Ei luulisi tulevan matkanjärjestäjälle yllätyksenä, että osa oireilee vuoristotaudista...

    En tiedä mikä oma kohtaloni on. En ole tainnut käydä kovin korkeilla paikoilla. Pitäisi päästä testaamaan!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista juttua vuoristotaudista! Olen itse saanut aivan jäätävän migreenin noustessani yhden päivän aikana noin 3200 metriin, enkä osannut ajatella, että se voisi olla vaarallista. Ajattelin syyksi huonoa kuntoa ja oppaani hoputtelua, mutta myöhemmin tajusin, että vuoristotautiahan se taisi olla. Levolla se kylläkin sitten helpottui, ja yön lepäämisen jälkeen pystyin lähes kivutta kapuamaan 4100 metriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on minusta todella hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon oppailla on ammattitaitoa tämän asian suhteen. Harmillista. :(

      Poista
  8. Hyvä muistutus vuoristotaudin vakavuudesta. Itse painelin Alpeilla vailla huolta laskettelumonot jalassa yli 3300 metriin kohtalaisen rivakkaa vauhtia. Happi meinasi loppua ylhäällä, mutta onneksi ei mitään sen vakavampaa. Telkkaristahan tuli joku aika sitten se Huippujengi-ohjelma, jossa käsiteltiin tosi asiallisesti vuoristotautia myös ja siinä laitettiin osallistujia kotimatkalle heti, jos vähänkin oli osviittaa taudista. Eikä se katsonut ikää, kuntoa tai sukupuolta.

    VastaaPoista
  9. Chile on kuulunut jo kauan matkahaaveisiini, ja hienoltahan näissäkin kuvissa näyttää. Kyllä tuolla vuorten ja laamaeläinten keskellä kelpaisi! Vuoristotaudista olen jonkin verran lukenut, ja sen vaarat hieman rajoittavat intoa nousta todella korkealle. Teneriffan Teidellä olen ollut kolmen ja puolen kilometrin korkeudessa, missä herkästä hengästymisestä huomasi ohuen ilman vaikutuksen jo todella selvästi. Siellä viimeinen kilometri noustiin hetkessä köysiradalla, jolloin osalle seurueesta tuli päänsärkyä ja lievää pahoinvointia. Onneksi takaisin alaskin pääsi tarvittaessa nopeasti.

    VastaaPoista
  10. Huh! Olin kyllä kuullut vuoristotaudista, mutta en tiennyt, että se voi olla pahimmassa tapauksessa kohtalokas. Onneksi nyt ei käynyt pahemmin, vaikka paluumatka taisi kyllä silti olla melkoinen.

    Mutta: ihanat alpakat! :)

    VastaaPoista
  11. Tosi mielenkiintoinen aihe. Ja aika hurja reissu kieltämättä. Mulla ei ole (onneksi) omakohtaisia kokemuksia vuoristotaudista. Ylipäätään en koe olevani millään tavalla herkkä, mutta oksennuksen haju on jotain, mikä saa mut yökkäilemään. Eli tuossa tapauksessa, vaikka en muuten olisi alkanut voida pahoin, olisin varmaan liittynyt oksennuskuoroon ihan vaan sen hajun vuoksi. Aika hurjaa touhua kyllä, kun ajattelee, että ihmiset osallistuvat valmiille retkille usein juuri sen takia, että saavat varmasti kaiken tarvittavan informaation ja asiantuntemuksen paketin mukana. Vesipullovertaus oli loistava veto, tuon näkeminen pistää tosiaan miettimään, mistä lopulta oikein on kyse.

    VastaaPoista
  12. Voi mitä alpakoita!

    Tärkeää tietoa vuoristotaudista ja tuo pulloesimerkki oli loistava!Koin hieman samantapaisen opetuksen Koh Taolla Thaimaassa sukelluskurssilla, naapuritiimi suoritti advanced osiota ja heidän opettaja otti sukellukselle mukaan 1,5l pullon täynnä ilmaa. Pintaan palattuamme pullo oli räjähtämispisteessä ja singoittikin pullonkortin voimalla metrien päähän kun sitä yritettiin avata!

    VastaaPoista
  13. Onpa teillä ollut retki jota ei kyllä käy yhtään kateeksi. Haju ja fiilis ovat olleet varmasti yököttävät! Tuo pulloilmiö on nähtävissä myös lentokoneessa pitkillä lennoilla. Jos ostaa puolen litran juoman mukaan, jossain vaiheessa lentoa puolityhjä pullokin painuu kasaan. Ja samoja aatoksia tulee mietittyä, ei varmasti tee kropalle hyvää!

    VastaaPoista
  14. Ompas ollut joka tavalla mielenkiintoinen reissu. Itselle ei ole onneksi vuoristotauti osunut kohdalle, joskin en juuri 3500 m korkeammlla olekkaan ollut, mutta olen huomannut 2500 metrin jälkeen useammalla jo ongelmia hengityksen ja päänsäryn suhteen.

    VastaaPoista
  15. Hui mikä paluumatka! Minä olen nyt iän myötä alkanut pelkäämään vuoristotautia. Huomaan että täällä USA:ssa joskus kun ajetaan vuorille, hengästyn tosi helposti kävellessä silloin kun muut ei tunne vielä mitään, joten olen ajatellut että olen varmaan altis vuoristotaudille. Helpottavaa kuitenkin lukea että kommenttien perusteella siihen löytyy lääke. Täytyy muistaa tuo jos joskus suunnittelee vielä korkeammalle menoa.

    VastaaPoista
  16. Huh ja hyh, olipahan retki. Todella ikävää ettei matkanjärjestäjä ole edes varautunut vuoristotaudin oireisiin saati että toimisi niin, etteivät retkeläiset joutuisi siitä kärsimään. :( Maisemat tuolla ylhäällä ovat kuin maalauksia, upeita tulivuoria! Itse olen ollut korkeimmillaan vain 2500 metrissä, joten oireita ei ole ainakaan sillä tasolla tullut. Kiinnostavaa olisi kyllä kokeilla miten herkkä vuoristotaudille itse on.

    VastaaPoista
  17. Voi ei, tuo bussimatka kuulostaa kauhujen kokemukselta! Tulen itse huonovointiseksi jos kuulen, näen tai haistan muiden olevan huonovointisia. Mutta valokuvat maisemista ja vuoresta ovat kyllä näyttäviä! En tiennyt, että vuoristotautiin voi jopa kuolla, luulin, että se on vain päänsärkyä ja huonoa oloa... O _ O ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
  18. Opettavainen teksti! Vuoristotauti oli meilläkin alituisesti takaraivossa Himalajalla. Itse sainkin aivan julmetun päänsäryn yhtenä päivänä, mutta järkeilin että se johtui nestehukasta, koska olimme tuona päivänä ja tulossa alaspäin ja lisäksi kelluneet toista tuntia kuumissa lähteissä. Himalajalla kuulemma jotkut laiskemmat kaverit eivät perusleiriin kavuttuaan jaksa enää muutaman päivän trekkiä alas, joten ovat keksineet valitella vuoristotaudin oireita että saavat tilattua helikopterievakuoinnin. Juonikkaita penteleitä.

    VastaaPoista
  19. Vuoristotaudista on kokemusta, kun olen Perussa vaeltanut Inkapolun, Kilimanjaron huipulla on käyty sekä Elbrusilla. Päänsärkyä, ruokahaluttomuutta ja tasapainon menetystä. Oireet helpottivat onneksi ennen huiputuspäivää (tai yötä) joten ei tarvinnut jättää vaellusta kesken sen takia. Leikin asia se ei kuitenkaan ole, vaan omaa oloa tulee tarkkailla ja jos menee huonompaan suuntaan, niin sitten pitää laskeutua sille korkeudelle missä on hyvä olla.

    VastaaPoista
  20. Hyödyllistä infoa ja uuh, miten upeita maisemia!

    VastaaPoista
  21. Hyi mikä reissu, osaan vain kuvitella minkälaista takaisin päin matka on ollut :( Onneksi ei kuitenkaan itsellesi sattunut pahempaa..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...