Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kohti uutta ja tuntematonta - kuinka Etelä-Amerikan risteilystä tulikin parin kuukauden matka.

Sain alkukesästä soiton We Love Cruises- matkatoimiston pojilta ja edellisen risteilyn kuulumisten kyselemisen ohessa kuulin hyvästä tarjouksesta joulun ja uudenvuoden ajalle ja kuten tyypillistä, ilman miettimisaikaa varasin sitten taas itselleni risteilyn. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hyppäisin laivaan jouluaattona Chilen Valparaisosta mutta lentoja etsiessäni tajusin, että kaksi peräkkäistä risteilyä tulee halvemmaksi (ja turvallisemmaksi kuin yksin reissaaminen mantereen halki) ja samalla pääsisin kokemaan miltä tuntuu risteillä Panaman kanavan läpi, joten yksi muuttui taas kahdeksi. Ja loppujen lopuksi kuitenkin matkustan yksin pitkin poikin manteretta...

Lähdön tunnelmissa Helsinki-Vantaalla :D

Edelliselle risteilylle valmistautuessani olin lukenut kohteista etukäteen ja fiilistelly retkiä varaillessa mutta tällä kertaa valmistautuminen jäi todella vähiin kiireiden ja hektisen elämän takia. No, tätä kirjoittaessa istun Lontoossa Gatwickin kentän loungessa ja ensimmäinen reissun 14 lennosta on takana. Mietit varmaan kuinka ihmeessä noin monta lentoa?

No.1 Lounge Lontoon Gatwickin lentokentällä
Risteilyt päättyvät Argentiinan Buenos Airesiin ja koska Argentiinassa ollaan, niin pitäähän Mendozan viinialue ja Iguazun putoukset nähdä. Bussilla näihin matkoihin olisi kulunut lähes 4 vuorokautta ja hinta oli hyvin lähellä lentoja, joten aikataulullisista syistä matkareitiksi valikoitui Buenos Airesin jälkeen Mendoza, josta lennän Cordoban kautta Argentiinan puolelle putouksia. Ja taas hinnan ratkaistessa seuraava lento lähteekin Brasilian puolelta, näiden kahden lentokentän välimatka on huimat 30km. Pikaisella taksimatkalla saan bongattua myös Paraguayn. Suoria lentoja täältäkään ei kohtuuhinnalla löytynyt Miamiin ja pieni olkapäällä istuva maabongari-Tanja huhuili mahdollisuudesta poiketa matkalla Boliviaan ja sinnekään ei suoralla lennolla pääse :D

Sateinen ja kylmä Helsinki-Vantaan lentoasema aamuvarhaisella

Kotimatkalla pysähdyn vielä lyhyelle visiitille El Salvadoriin ja norjalainen kuljettaa Floridasta Helsinkiin parilla lennolla, kaiken kaikkiaan matkalla tulee 14 lentoa, 30 risteilypäivää, 11 itselleni uutta maata ja lukemattomia tunteja lentokentillä. Onko tämä kaikki kuitenkaan sen arvoista?

Se selviää tammikuun lopulla kun suuri Etelä-Amerikan seikkailuni on loppusuoralla. Sitä ennen voit seurata seikkailuani täällä, Facebookissa tai Instagramissa.





torstai 3. marraskuuta 2016

Suomen sinitaivas - matkailun lempivärejäni

Olen huomannut että useasti lenkillä ollessa tai tuntureilla kävellessä yksi kappale soi joko Ipodilta tai päässä, Suomen sinitaivas. Jos olet seurannut instagramissa tiliäni, olet ehkä huomannut, että pidän kaukomatkojen lisäksi myös kotimaanmatkailusta eikä syyttä, allaolevat kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

"On Suomen sinitaivas kuin meri rannaton, sen valkopilvet kultaa paiste auringon.
On Suomen sinitaivas niin syvä väriltään, se lempeästi hohtaa keskikesän sään."

Olavinlinna elokuu 2016
Auringonlasku Kerimäellä elokuussa 2016
"Silmiesi sini saman värin heijastaa, mistään ei voi löytää teitä kahta kauniimpaa. Siksi mulle rakas onkin tämä kotimaa."

Ylläs, Pirunkuru syyskuu 2016

Töölönlahti syksyllä 2016

¨Kun kierrän maailmalla, niin kaipaan pohjoiseen. En vieraan taivaan alla saa rauhaa sydämeen. On kaikki muistot siellä meidän kahden rantatiellä, sitä kanssas kuljen edelleen."

Pieni karhunkierros, Kuusamo, syyskuu 2016

Yötaivas Linnanmäellä lokakuussa 2016

"Kun taittuu talven valta ja kevät tuuli soi, ei missään kauniimmalta taivas näyttää voi. Sä istut kainalossa kevään ensiauringossa, meille tuuli hiljaa huminoi."

Kesängin keidas keväällä 2015

Ylläsjärven laduilla keväällä 2015



Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi









lauantai 15. lokakuuta 2016

Risteilyaluksen kulissien takana

Sydney satama risteilyalus
Celebrity Solstice Sydneyn satamassa

Oletko koskaan miettinyt mitä risteilyaluksen matkustajien silmien ulottumattomissa tapahtuu? Kuinka isoa alusta ohjataan, missä henkilökunta viettää vapaa-aikaansa, miltä konehuoneessa näyttää? Näihin kysymyksiin saa vastauksia osallistumalla Behind the scenes- kierrokselle tai lukemalla eteenpäin.

Celebrity Cruisesin Solstice alus vetää sisälleen lähes 3000 matkustajaa, jos jokainen laivan vuodepaikka on täynnä ja tälläistä väkimäärää palvelemassa on noin 1500 henkilöä yli 70 eri maasta. Viime keväänä henkilökunnasta ei löytynyt yhtään suomalaista, mutta yksi ruotsalainen ja yksi virolainen kuitenkin laivalla oli. Henkilökunnalle laiva on sekä työpaikka että koti useamman kuukauden ajan, joten palveluja löytyy myös heille. Ruotsinlaivojen messit ja henkilökuntatilat ovat vuosien varrella tulleet itselle tutuiksi, joten oli mukavaa päästä kierrokselle hiukan isomman aluksen kulisseihin.

ankkuri risteilyalus
Ankkurikannella

Muutaman kerran risteilyn aikana järjestetään Behind the scenes-kierros ja tällä kierroksella pääset tutustumaan niihin harvemmin matkustajan näkemiin paikkoihin, komentosiltaan, ankkurikannelle, konehuoneeseen, henkilökunnan messiin ja kuntosaliin, kierroksella tulee tutuksi myös teatterin takatilat ja lopuksi tämä kaikki huipentuu maittavaan lounaaseen viineineen yhdessä laivan erikoisravintoloista. Ilmaista tälläinen kierros ei kuitenkaan ole, mutta kerran elämässään tuo hinta 150 Us$ kannattaa maksaa.
 
Celebrity Cruises
Staff Captain työn touhussa

 Kierros alkaa laivan aivoista eli komentosillalta. Koko laivan toiminnasta vastaa Kapteeni, jonka alaisuudessa työskentelee kansipuolella Staff Captain eli kakkoskippari (försti, yliperämies) ja lukuisia muita henkilöitä kuten Safety Officer, joka vastaa laivan turvallisuudesta sekä perämiehiä, joista suurimmalla osalla on merikapteenin koulutus. Komentosillalla on aina vähintään kaksi henkilöä paikalla, ollaan sitten satamassa tai merellä. Pääsääntöisesti ohjauksesta huolehtii autopilotti, mutta satamiin saavuttaessa ja sieltä lähtiessä Kapteeni ottaa komennon. Elokuvista tuttua isoa ruoria laivoilla ei enää näe, vaan ohjaus tapahtuu joystickillä.


Celebrity Solstice komentosilta

komentosilta

Jos olet kiinnostunut siitä kuinka tämän kokoluokan alusta ohjataan, suosittelen allaolevaa videota, jossa nykyään Celebrity Solsticen Staff Captainina työskentelevä Ilias Stefanatos kertoo asiasta. Pahoittelen huonoa äänenlaatua, mutta parempaa videota en tähän hätään löytänyt.



Laivan kakkoskerroksesta löytyy I-95 Highway, joka on henkilökunnan pääväylä. Nimensä tämä välillä hyvinkin ruuhkainen käytävä on saanut nimensä Floridasta New Yorkiin menevän moottoritien mukaan. Käytävän varrelta löytyy paljon tärkeitä tiloja, siellä valmistellaan keittiöille menevät elintarvikkeet ja näitä valmistelutiloja löytyy neljä, lihalle, kalalle, siipikarjalle ja kasviksille omansa. Näissä valmistelutehtävissä työskentelee noin parikymmentä henkeä. Ja luonnollisesti myös varastotiloja löytyy kansilta 1 ja 2. Laivan viinavarasto oli muute näkemisen arvoinen paikka entisen baarityöntekijän silmiin.


yksi monista varastoista 

Viinavaraston herkkuja

Käytävän varrella on myös päälliköiden toimistoja, ilmoitustaulut ja messi.  Jokaisella henkilökuntaan kuuluvalla on niinsanottu turvanumero ja sitä vastaava tehtävä turvallisuusorganisaatiossa. Oman tehtävänsä henkilökunta löytää oheisesta taulusta. Ja toisesta ilmoitustaulusta taas selviää sen oman tehtävän mukaiset harjoitukset. Matkustajien ja henkilökunnan turvallisuus on todella tärkeä ja kansainväliset säädökset määrittelevät miten usein ja kuinka harjoituksia tulee matkustaja-aluksilla järjestää. Yleensä harjoitukset sattuvat maissaolopäiville, muttei ole poikkeuksellista nähdä esim evakuointiharjoitusta.


Messi Solstice-luokan aluksilla on hieman erilaisempi kuin mitä muilla aluksilla, siellä ei ole erillistä tilaa päällystölle eikä esimiehille, vaan kaikki syövät samassa tilassa. Tällä systeemillä henkilökunta tutustuu toisiinsa paremmin. (No, päällystö kyllä yleensä söi meripäivinä lounaansa pääravintolan suljettuna olleessa alakerrassa eräässä tietyssä ikkunapöydässä...) Messissä on kolme linjastoa ja kokit yrittävät ottaa huomioon monikansallisen henkilökunnan ja tarjota heille tuttuja kotoisia makuja. Tarjolla on myös pizzaa, pastaa, salaattia ja vegaaneille sopivaa ruokaa. Tämän lisäksi henkilökunnalle löytyy pelihuone, pari baaria, tupakointitilat, grillauspaikka ulkokannella, connexions lounge missä tarjoutuu mahdollisuus netissä surffailuun, hierontatuoleja, kirjasto ja kuntosali, mikä tuntui olevan hyvin suosittu.

risteilyaluksen messi

risteilyaluksen messi

pelihuone
Henkilökunnan pelihuone

Henkilökunnan hyttejä löytyy kansilta 1,2,3 ja 6. Niitä on sekä yhden että kahden hengen ja hytin koko ja sijainti riippuu siitä, missä työtehtävässä aluksella olet. Koska hytit ovat henkilökunnan koti, niihin emme luonnollisestikaan päässeet tutustumaan. Päällystö majoittuu yläkansilla mahdollisimman lähellä työpistettään, eli komentosiltaa, joka sijaitsee kannella 10.

Celebrity Solstice henkilökunnan tilat

Jos komentosilta on laivan aivot, niin sydän löytyy konehuoneesta. Siellä jöötä pitää konepäällikkö. Celebrity Solsticella laivaa liikuttaa 4 kpl Wärtsilän Suomessa valmistettuja moottoreita, joiden toimintaa valvotaan konevalvomosta. Sielläkin on koko ajan vähintään kaksi henkilöä töissä ja yhden tehtävänä on kirjata ylös arvoja. Koneosasto on vastuussa siitä, että laivalla on sähköä, vessat ja suihkut toimivat ja tietysti jätevesi putsataan sekä roskahuollosta ja hätätilanteissa laivan palokunnan väki tulee täältä. Konepuolella on töissä kaikenkaikkiaan 70 henkilöä.

Celebrity Solstice engine room
Laivaan elämää tuo 4kpl Wärtsilän moottoreita

Konevalvomo

Konevalvomossa pidetään luvuista tarkkaa kirjaa

Laivan ruokahuollosta eli meistä nälkäisistä matkustajista pitää huolen keittiöosasto. Matkustajien ruokkimista varten laivalla on 7 keittiötä. Pääkeittiö sijaitsee kannella 3 pääravintolan takana. Samanlainen keittiö on myös kannella 4, mutta se poikkeaa edellisestä siten, että siellä työskennellään 24/7. Näissä kahdessa keittiössä työskentelee 166 kokkia. Erityisruokavalioille on ihan oma keittiönsä ja tätä varten on myös erikseen koulutettu henkilökunta.
Silmiinpistävintä keittiöissä on pitkät linjastot, joista tarjoiluhenkilökunta hakee annokset.

Uskokaa tai älkää mutta laivalla valmistetaan vuorokauden aikana 16 000 ruoka-annosta! Äkkiä laskettuna sehän on noin 6,5 annosta per henkilö per vrk.


risteilyalus keittiö
Sherin, lähestulkoon taikuri ja maailman parhaiden jälkkäreiden tekijä :)

Erityisruokavalioiden keittiö

Annoskortit, joista selviää jokaisen annoksen ainekset ja valmistus

jälkiruokakeittiö

Ja jos numerot kiinnostaa niin pariviikkoisen risteilyn aikana laivalla kuluu 15 000 kananmunaa, 19 000 teepussia, 10 000kg naudanlihaa ja noin 35 000 litraa olutta.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuvaongelma!

Olen saanut palautetta, etteivät kuvat näy oikein Chromea käytettäessä. Selvitän mistä tilanne johtuu ja sillä aikaa suosittelen käyttämään tämän blogin lukemiseen jotain muuta selainta.

Kiitos kärsivällisyydestä!

Isle of Pines - lähes paratiisi!


Ile des pins new caledonia celebrity cruises
Isle of Pines

new caledonia travelblog

Île des Pins- the closest island to paradise ja siltä se alkoi vaikuttamaan kun laiva lähestyi tätä saarta. Tummia pilviä roikkui taas saaren yllä, mutta trooppisiin sateisiin olin jo ehtinyt tottua reissun aikana, joten en antanut pilvien lannistaa. Koska Lifoun saarelta ei jäänyt kovinkaan hyviä fiiliksiä niin olin ajatellut viettää päivän rannalla ilman suunnitelmia, mutta yllätys oli suuri kun pääsin vihdoinkin saarelle. Vastassa oli useita retkiä myyviä kojuja, matkamuistoja myyviä telttoja ja läheiset rannat näyttivät houkuttelevilta.

ile des pins new caledonia

uusikaledonia isle of pines

Hetken aikaa kierreltyäni päädyin kuitenkin varaamaan saarikierroksen, koska sen jälkeen jäisi vielä aikaa ruskistaa valkoista nahkaani rannalla. Retkellä luvattiin olevan 9 pysähdystä ja aikaa tuohon kierrokseen menisi vain 2 tuntia. Eikä retki ollut hinnallakaan pilattu, maksuvälineiksi kävi joko Australian tai Usan dollarit ja euroiksi muutettuna tuon retken hinta oli vajaa parikymppiä.

retki uusi-kaledonia


Saaren kerrotaan saaneen nimensä itse James Cookilta vuonna 1774 ennenkuin hän oli edes saarelle astunut. Pitkästä matkasta saarelta erottuvat selvästi korkeat Uuden Kaledonian männyt, jotka voivat kasvaa jopa 60 metrisiksi. Turkoosina kimaltavat laguunit, valkoiset hiekkarannat ja ystävälliset ihmiset tekevät tästä saaresta mielestäni paratiisin.


Saari itsessään on hyvin pieni, vain noin 15km pituudeltaan ja 13km leveydeltään ja saaren upeimmat nähtävyydet ovat pinnan alla, eli snorklausvehkeet mukaan jos tuonne innostut lähtemään. Asukkaita tällä saarella on noin 2000. Muutamia näkemisen arvoisia paikkoja on ainakin Vaon kylässä sijaitseva katolinen kirkko, joka on rakennettu vuonna 1960. Täällä järjestetään joka päivä jumalanpalvelus, joten ainakin aktiivisessa käytössä tämä kirkko on.

kirkko isle of pines

Vanhan vankilan rauniot sijaitsevat Werossa, noin kilometri Kutosta. Tämän rangaistussiirtolan rauniot ovat yllättävän hyvässä kunnossa, ikkunoissa on vielä kaltereita paikoillaan. Paikka muistuttaa kävijöitä saaren synkästä historiasta. Saarelle siirrettiin Noumealta ensimmäiset vangit vuonna 1864 ja kahdeksan vuotta myöhemmin Ranska alkoi käyttää saarta rangaistussiirtolana. 33 vuoden aikana täällä oli huimat 21 tuhatta vankia. Tämä oli koko maailmanympärimatkani ainoa paikka, jossa oli hyttysiä siten, että jouduin pakenemaan autoon suojaan pistoilta. Joten tälle saarelle kannattaa ottaa mukaansa Offia!

ruins isle of pines

prison new caledonia

isle of pines

uusi-kaledonia new caledonia ruins


Maurice Bay on saanut nimensä pyhän Mauritiuksen mukaan, jonka patsas on muistona ensimmäisestä katolisesta jumalanpalveluksesta saarella. Se pidettiin 15. elokuuta 1848, kolme päivää ensimmäisten kahden lähetyssaarnaajan saarelle tulon jälkeen. Tästä sai alkunsa katolilaisuuden leviäminen saarella ja tänä päivänä lähes kaikki paikalliset ovat katolilaisia. Tänä päivänäkin voi havaita kuinka hyvin alkuperäiset kanakkien uskomukset kulkevat käsikädessä kristinuskon kanssa, parhaiten tämän huomaa juuri Mauritiuksen lahdella. 

Pyhän Mauritiuksen patsasta ympäröi toteemipaalut, joissa on kuvattu eläimiä ja lintuja. Jokainen näistä toteemipaaluista on saatu lahjoituksena joltakin saaren heimoista ja niiden tarkoitus on suojella patsasta ulkopuoliselta maailmalta. Toteemeja löytyy yksi rivi myös läheltä rantaa ja myös tämä on ollut suojamuurina.


pyhän mauritiuksen lahti uusi kaledonia

Uusi-Kaledonia isle of pines

Mauritiuksen lahti Uusi-Kaledonia

historia uusi-kaledonia


Muita näkemisen arvoisia paikkoja saarella on esimerkiksi tippukiviluola Grotte D´oumagne. Ystäväni jotka kävivät luolassa kehuivat paikkaa kovasti, mutta vankilan raunioilta hyttysenpistoja saaneena en uskaltautunut enää yhdenkään inisijän syötäväksi. Seuraavan kerran paremmin varustautuneena käyn sitten tämän luolan katsomassa. 

Aikaa tällä saarella saa menemään ihan vaan rannalla makoillen ja rantavedessä uivien ja hyppivien rauskujen elämää seuratessa. Kuinka monta muuten näet seuraavassa kuvassa?





Tänne saarelle, joka on lähes paratiisi haluan matkustaa vielä toistamiseen. Vaikkei tämä paikka juuri isompi ole kuin Lifou niin tunnelma oli aivan erilainen. Jos saarelle haluat matkustaa, niin pääset tänne joko lentäen tai lautalla Noumealta. Hotelleja saarella on muutama, mutta julkista liikennettä ei ole, joten sovi etukäteen majapaikan kanssa että noutavat sinut joko lentokentältä tai satamasta. Ja tällä kertaa sadekuuro ei ehtinyt minua kastella, ehdin juuri ja juuri takaisin laivaan.









Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...