Wat Arun - Aamunkoiton temppeli
Aamunkoiton temppeli kohoaa Bangkokin tunnetuimpana maamerkkinä Chao Phraya-joen länsirannalla ja kutsuu matkailijoita kiipeämään portaita korkealle torniinsa prangiin. Temppelialueella kannattaa vierailla joko auringonnousun tai -laskun aikana, silloin temppelialue on parhaimmillaan. Kiinalaisella posliinilla päällystettyt seinät hehkuvat upeissa väreissä auringonsäteiden osuessa niihin.
Temppeli on
oikeastaan pakkokohde jokaisen turistin Bangkokin to do-listalla ja sijaitseehan se hyvin
lähellä toista upeaa temppeliä, Wat Po:ta, josta juttua hieman alempana.
Wat arun on tunnettu
prangista, joka kohoaa noin 80 metrin korkeuteen. Käyntini aikana maaliskuussa
2016 temppeli oli korjaustöiden alaisena, joten tornin korkeimmalle huipulle ei
päässyt kiipeämään ja vaikka oliskin, niin näillä reumaisilla polvilla sinne
olisi ollut turha edes yrittää. Ylöspäin vielä portaita jonkin verran pystyin
kiipeämään, mutta olisittepa olleet näkemässä kun yritin laskeutua alas,
istuvilteni porras kerrallaan tuskanhien ja korkeanpaikan kammon jyllätessä ja aasialaisten turistien nauraessa epätoivoiselle yritykselleni. Tilannetta ei yhtään helpottanut vierestäni portaita alas juossut munkki kaavussaan.
Wat arun on erittäin
vanha temppelialue, joka rakennettiin ennen Bangkokin kaupungin perustamista
pääkaupungiksi, rakennustyöt ovat aloitettu 1700-luvulla ja korkea prang rakennettiin kuningas Rama III aikana vuosien 1824 - 1851 välillä.
Alueella on muutakin
nähtävää kuin prang esimerkiksi bot pääkappeli. Sinne kulkevaa porttia vartioi
kaksi yaksha-demonia. Hyvin upea bot on muurien sisäpuolella ja muurissa on
noin 120 kullattua Buddha-patsasta.
Wat Pho
Wat Pho on Bangkokin
laajin ja vanhin temppelialue. Tältä alueelta löytyy hierontakoulu, jossa
koulutetaan perinteisen thaihieronnan taitajia sekä tunnettu Thaimaan pisin
lepäävän Buddhan patsas. Paikalla on ollut perimätiedon mukaan temppeli jo
1500-luvulla, mutta nykyinen Wat Pho perustettiin 1781.
Temppelin ihan
ehdottomasti tunnetuin asia on 46-metrinen kullattu Buddhan patsas. Ennen
temppeliin sisälle menoa ulkopuolelta löytyy kasseja, joihin sujautettuasi
kenkäsi voit siirtyä sisälle. Kun astut sisään, alat kuulemaan kilinää. Tämä
ääni tulee siitä, kun ihmiset pudottavat kolikoita pieniin kuparikippoihin
tuomaan onnea. Näillä rahoilla temppelin ylläpito mahdollistuu.
Kun olet kulkenut
patsaan ohi, kiinnitä huomiota patsaan jalkapohjiin. Ne ovat helmiäisillä
koristellut ja samalla patsaan huolellisimmin työstetyin yksityiskohta.
Wat Arunin sisäänpääsymaksu oli maaliskuussa 2016 50 bath ja Wat Phon 100 bath (sisältää vesipullon). Ensimmäinen on avoinna päivittäin klo 8.30 - 18.00 ja jälkimmäinen puoli tuntia myöhempään. Pukeutuminen tulisi olla olkapäät ja polvet peittävää, portilta saa vuokrata peittävämmän kaavun, jos pukeutuminen ei ole riittävää temppelin työntekijöiden mielestä.