Bora Bora - oliko todellisuus jotain muuta kuin paratiisisaari?

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Flickr

 Kaikkihan meistä on nähneet upeita kuvia Bora Boralta, joissa turkoosi vesi kutsuu snorklaajia ja palmut huojuvat autioilla valkoisilla rannoilla? Tälläiseen paikkaan minäkin kuvittelin saapuvani huhtikuussa 2016 kun risteilyn yhtenä pysähdyspaikkana oli Bora Bora. Mutta muutama päivä ennen saapumistamme sääennusteet alkoivat näyttämään pahoille, ainoalle päivälleni saarella oli luvattu rankkasadetta, kovaa tuulta ja ukonilmaa ja näistä kaikkia muuta paitsi jälkimmäistä sitten saimmekin niskaamme.

Flickr

Risteilyissä on muutama huono puoli ja tämä on yksi niistä, jos kauan odottamassasi kohteessa ollaan vaan yksi päivä ja silloin sään takia joutuu peruuttamaan paljon odotetun retken.

Tällä kertaa jouduin siis perumaan kauan odottamani laguuniretken, johon olisi kuulunut snorklausta, bbq-lounas rannalla ja jeeppisafari. Saaren vuoristoteitä oli suljettu rankkasateiden aiheuttamien maanvyöryjen takia ja kovan tuulen takia uiminen oli lähes mahdotonta. Ja kukapa olisi halunnut syödä lounasta sateessa rannalla.

 

Bora Bora on atollisaari, joka sijaitsee Tyynessä valtameressä noin 270km Tahitilta luoteeseen.Pientä saarta ympäröi laguuni ja koralliriutta. Bora Boran ja sen riutan pienten saarten pinta-ala on vain 29,3 neliökilometriä ja jotain käsitystä saaren pienuudesta saa siitä, että sen kiertää kaatosateessa skootterilla noin 40 minuutissa. Pääsaari on pituudeltaan yhdeksän kilometriä ja leveimmältä kohdaltaan 4km. Saaren keskella kokoavat vuoret hallitsevat saaren maisemia, mutta saaren ympäri kulkevalla tiellä on vain yksi ylä- ja yksi alamäki.

Bora Boran nimen historia juontaa juurensa pitkälle, ennen eurooppalaisten saapumista saari tunnettiin nimellä Vavau tai Mai Te Pora. Nimi tarkoitti pimeydestä noussutta tai jumalien luomaa, koska legendan mukaan saari oli ensimmäinen joka alueella nousi merestä. Ensimmäiset asukkaat ovat saarelle tulleet 800-luvulla ja James Cook laivastoineen saapui saarelle 1769. Vuodesta 1842 saari on ollut Ranskan hallinnassa.

Toisen maailmansodan aikana, Pearl Harborin pommitusten jälkeen saari oli Yhdysvaltain tukikohtana useam vuoden ajan ja Yhdysvaltain sotilaita saarelaiset saavat kiittää tie- ja vesijohtoverkostostaan. 

Turismi saarella sai alkunsa 1960-luvun lopussa, jolloin saaren ensimmäinen hotelli rakennettiin. Nykyään saari on erityisesti häämatkalaisten suosiossa ja heistä suurin osa majoittuu meren päälle rakennetuissa bungaloweissa. Ranska on saaren virallinen kieli, englantia ymmärretään ja puhutaan. Valuttana on Ranskan polynesian frangi, mutta jenkkidollarit ovat myös hyväksyttyä valuuttaa. Euroja saarella ei oteta vastaan.  Suurin "kaupunki" on Vaipete ja saarella asuu vakituisesti noin 9000 ihmistä.

Mitäkö saarella sitten voi sateisena päivänä tehdä, kun uiminen ja snorklaaminen on mahdotonta myrskyävän meren takia. Hääparit viihtyvät varmasti bungaloweissaan ja voihan aikaa viettää myös saaren kuuluisimmassa ravintolassa, Bloody Maryssa juomassa talon nimikkodrinkkiä (halvimmillaan noin 700 paikallista rahaa). Tai sitten shoppailla ensi joulua ajatellen koristeita Vaipeten matkamuistomyymälöistä. Typerien selfieiden ottaminen on myös kivaa ajankulua....

Bloody Marysiin ei kannata lähteä hienommissa korkkareissaan eikä ruokalistan muutamasta annoksesta löydy gluteenittomia vaihtoehtoja, mutta drinkkien juomiseen paikka sopii erinomaisesti. Nyt varmasti ihmettelette, kuinka saarella voi yhdistää mopoilun ja juomisen... Kysyin sitä itsekin tarjoilijoilta ja he nauroivat kysyen "Näitkö saaren ympäri ajaessasi montakin poliisia?" ...

Olen matkan jälkeen miettinyt, että menisinkö uudelleen... Toisaalta saari on nyt nähty mutta jos joskus erehdyn naimisiin ja häämatkalle, tämä voisi olla hyvä kohde romanttiselle lomalle yhdistettynä johonkin hieman elävämpään saareen. Kyllähän pikkusaarella elämää on, kun iso risteilylaiva sinne saapuu, bändikin oli satamassa olevan matkamuistomyymälän pihalla viihdyttämässä meitä noin 2500 risteilijää.

Mitä pakata pitkälle matkalle?

Keväällä 2016 olin 30 vuorokauden risteilyllä Tyynenmeren yli Celebrity Cruisesin Celebrity Solstice aluksella ja matkaa suunnitellessa ennen hermojen romahtamista turvauduin pukeutumisneuvojan palveluihin. Pyykkien peseminen laivalla on kallista ja vielä kalliimmaksi tulee matkalaukun ylipaino, varsinkin kun lentoja on useampi. Onneksi minulla oli reilu viikon tauko kahden risteilyn välissä Sydneyssä, jolloin pääsi pesemään pyykkiä.

Oman haasteensa teki se, että laivalla on pari-kolme kertaa risteilyn aikana ilta, jolloin toivotaan juhlavampaa pukeutumista. Ihan ensimmäinen asia mitä otin mukaan oli matkalaukku. Alkuvuodesta löytyi alennusmyynnistä Samsoniten Firelite 75cm, jolla painoa vain 2,95kg! Eli laukussa oli vielä tilaa noin 13kg.

Tuosta läjästä alkoi sitten valitseminen ja pakkaaminen. Toppeja ja t-paitoja tarvitaan aina, joten mukaan lähtivät seuraavat. Mustia toppeja pitää olla aina mukana ja tällä kertaa matkaan lähti myös muutama hieman värikkäämpi yläosa. Matkalta tarttui mukaan muutama valkoinen t-paita. Näistä lähes kaikkia tuli käytettyä, valkoiset hörhelö-topit olisi voinut jättää kotiin.

 Alaosien valinnassa otin huomioon vain yhden asian, värin. Mukaan lähti kahdet shortsit, yhdet caprit, yksi polvipituinen hame ja yhdet farkut, olisin kaivannut matkaan vielä yksiä pitkiä kangashousuja.

 

Ja sitten päästiinkin siihen mekko-osastoon, lämpimiä päiviä varten saarilla ja laivan illallisia ajatellen varasin matkaan muutaman pikkumustan ja pari muuta mekkoa. 

Tästä alennusmyynnistä löytyneestä Ted Bakerin mekosta tuli suosikkini 

Ja koska luvassa oli myös viileämpiä iltoja mukaan piti ottaa jonkinlaista pitkähihaista ja takkeja. Mukaan päätyi Haltin kuoritakki, jonka vedenpitävyys tuli testattua Bora Boran kaatosateessa, musta nahkajakku ja muutama neule.

Pitkähihaisista neuleista lohenpunainen (tai koralli) jäi käyttämättä ja alemman kuvan vihreä Indiskan paitis oli ilman vyötä aikamoinen kolttu, joten senkin olisin voinut jättää ottamatta mukaan. Kuvan vasemman laidan silkkinen paita on kirppislöytö, joka oli materiaalinsa ansiosta aivan mahtava reissussa.

Ja sitten ne kengät... Mustat korkkarit olin ostanut jo noin vuotta ennen reissua Lontoosta ja pitänytkin niitä jonkin verran, mutta jalat olivat ekan risteilyn ajan niin turvoksissa, etten voinut kuvitellakaan pistäväni noita kenkiä jalkaan. Lähinnä vitsinä mukaan otetut hopeiset korkkarit olivatkin sitten melkein joka ilta käytössä. Feelmaxin Saana barefootkengät oli jalassa uimaretkillä, meloessa, lenkkeillessä, patikoidessa, laivan kuntosalilla ja mikä parasta, ne sai nopeasti huuhtaistua puhtaaksi hiekasta tai mudasta ja ehtivät kuivua hytin parvekkeelle sidottuina yön aikana seuraavan päivän haasteisiin.

Otzeja matkassa oli kaksi paria ja ylistyssanoja ei löydy tarpeeksi kertoakseni, miten mahtavat noi kengät on. Kengät on valmistettu pellavakankaasta ja pohjallinen on korkkia, kengät eivät paina juuri mitään ja pidemmätkin matkat jaksaa noi jalassa kävellä. Sandaalit taasen olivat epämukavan kovat ja olisi pitänyt jättää ne suosiolla kotiin.

Mukaan lähti pari värikästä rantakassia, pari iltalaukkua, lentosukkia ja aurinkolasit. Tietysti matkassa oli pussillinen koruja, joilla asujen ilmettä sai vaihdettua, muutama huivi, kolmet bikinit ja kosmetiikkaa. Nämä ja muutama kirja laukussa olivatkin sitten sen 20kg

Ja jotain meinasi unohtua, se iltapuku... Tämä päällä istuin illallisella kapteenin pöydässä risteilyn toiseksi viimeisenä iltana, mutta siitä joskus toiste enemmän.

Ps. Juu, matkassa mukana oli myös urheiluvaatteita ja niistä en meinaa tänne kuvaa laittaa. Jokainen nyt tietää miltä näyttää juoksutrikoot tai urheilutoppi ;)

Australialaisten viinien perässä Hunter Valleyssa -päiväretki Sydneystä

Ennen kevään reissua olin lukenut paljon siitä, mitä Sydneyssä ja lähialueilla voisikaan tehdä ja useammassa paikassa oli tullut vastaan Hunter Valleyn viinialue. Ja koska pidän viineistä, niin tämä kuullosti paikalta johon olisi päästävä. Tälläkään kertaa kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, Sydneyssä oloaika meni osaltani lääkäristä toiseen juostessa ja sikainfluenssaa potiessa, mutta toiseksi viimeiselle päivälle maassa löysin ainoan matkatoimiston, mikä järjesti sinä päivänä retkiä. Nimikin kuullosti hyvälle, AEA Luxury Tours ja tieto siitä, että meitä on vain pieni ryhmä lähdössä sai minut varaamaan tämän ylihinnoitellun retken (195Au$). Jonkin verran opasaikoina on tullut retkeiltyä ja tällä kertaa luulin saavani rahoilleni vastinetta...

Koska en majoittunut hotellissa vaan yksityismajoituksessa niin sovimme hakupaikaksi Sheraton hotellin edustan kello 7.00 - 7.10 väisenä aikana. Varttia yli seitsemän soittelin ja kyselin auton perään, puhelimessa luvattiin kyydin tulevan ihan muutaman minuutin kuluttua. Australiassa taitaa olla eri käsitys ajasta kuin meillä Suomessa, sillä auto haki minut 10 vaille 8. Onneksi Sheratonin edessä oli pieni kahvikoju, josta sain suunkostuketta odotellessa.

Australian Reptile Park

 Olen ollut jo vuosia kaikennäköisiä eläintarhoja vastaan ja toiveissa olisikin ollut Australiassa nähdä edes joitain elukoita luonnonvaraisina, mieluiten tietysti niitä karvaisia eikä matelijoita. Tähän retkeen kuitenkin kuului ensimmäisenä pysähdyksenä kahvitauko Australian reptile parkisssa. Tällä "eläintarhalla" on kuitenkin hyvin tärkeä tehtävä, he keräävät käärmeiden ja hämähäkkien myrkkyjä vasta-aineiden valmistusta varten. Australiastahan löytyy enemmän myrkyllisiä käärmelajeja kuin mistään muualta maailmasta.

 

Kyllähän niitä karvaisia kavereitakin tuolla näki ja samalla saimme kuulla ikäviä asioita koaloiden tulevaisuudesta. Elintilan kaventuminen, ilmaston lämpeneminen ja kaivostoiminta vievät koaloita kohti tuhoa ja asiaa ei helpota myöskään koaloiden parissa leviävä klamydia, joka tekee naaraspuolisista karhuista lisääntymiskyvyttömiä. Paikkapaikoin koalakannasta 90% sairastaa klamydiaa. Lisäksi vuosittain noin 4000 karhua saa surmansa joko liikenteessä tai koirien tappamana.

 

Briar Ridge

Mutta palataan takaisin aiheeseen. Ensimmäinen viinitila jossa pysähdyimme oli Briar Ridge. Hunter Valley on Australian vanhinta viinintuotantoaluetta, jossa ensimmäiset viiniköynökset on istutettu 1831 ja Briar Bidgen tila on perustettu vuonna 1972 lähelle Cessnockin kaupunkia. Se sijaitsee 165km Sydneystä pohjoiseen ja 50km Newcastlesta. Alue on hyvin kaunista kumpuilevine "vuorimaisemineen". Ilmastollisesti Australia sijoittuu maailman kuumimpien viinintuotantomaiden joukkoon. Sademäärät mantereen tunnetuimmilla tuotantoalueilla ovat minimaalisen pienet, joten köynnösten keinokastelu on välttämätöntä lähes jokaisella tarhalla. Hunter Valleyssa sataa keskimäärin vuodessa noin 530mm kun esimerkiksi Helsingissä sademäärä on keskimäärin 655mm.

 Kuuman ilmaston ansiosta Australia on tullut tunnetuksi lähinnä paksukuorisista punaisista lajikkeista, kuten Shirazista ja Cabernet Sauvignonista. Viileässä ilmanalassa viihtyviä lajikkeita, kuten Pinot Noiria ja Chardonnayta viljellään viileimmillä rannikkoalueilla. Shiraz ja cabernet sauvignon -viinien lisäksi Hunter Valley on tullut tunnetuksi Etelä-Afrikasta Australiaan rantautuneesta sémillonista, josta valmistetaan alueen tunnetuimmat valkoviinit. Hunter Valleyn sémillon-viinit ovat joko täysin tammikypsyttämättömiä, jolloin niiden tuoksu ja maku ovat raikkaan sitruunaisia. Tammitynnyreissä kypsytetyt sémillon-viinit sopivat kypsän hedelmäisten viinien ystäville ja täydellisesti esimerkiksi grillatun lohen seuraan.

Briar Ridgen vinitila on avoinna joka päivä klo 10 - 17 ja jos viineihin ihastuu, he toimittavat tuotteitaan myös Suomeen, rahtikulut ovat kyllä suolaisia. Itse tykästyin heidän yhdeltä tarhalta tuleviin sémillon-viineihin, harmi vaan ettei laivalle saanut viedä kuin yhden pullon mukanaan.

Leogate Estate Wines

Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten jo astetta hulppeampi Leogate Estate Wines. Tässä vaiheessa astuu mukaan kuvioihin se, ei mennyt niinkuin Strömsössä. Sydneystä lähtiessä retken kuljettaja kysyi onko kenelläkään erityisruokavalioita. Kerroin, kuten myös varatessani retkeä edellisenä päivänä, noudattavani gluteenitonta ja kalatonta ruokavaliota. Kuski kertoi ilmoittavansa lounaspaikkaan ja luotin siihen, että tieto kulkee. No viinitilavisiiti alkoi tietysti viinien maistelulla ja samalla piti saada tietoa siitä, miten juustoja ja viinejä voisi yhdistää. Kyseinen henkilö, joka tämän maistatuksen piti, ei mainunnut juustoja muuten kuin, että tuossa on, syökää ja maistelkaa viinien kanssa. Olisin ollut enemmän kuin onnellinen, jos olisi kerrottu mitä juustoja on ja minkä viinin kanssa ne ovat parhaimmillaan. Viinit täällä kyllä olivat loistavia ja ei ihmekään, että Quantas on valinnut tilan viinit businessluokan tarjoiluihin. Nälkä alkoi jo tässä vaiheessa olla aivan mieletön....

 Ja sitten oli pitkään odotetun lounaan vuoro. Pöytään kannettiin suuri kulho ceasarsalaattia, iso vadillinen mereneläviä ja toinen iso kulho höyryävää pastaa.  Kysyin, että mitkäs näistä ovat minulle ja olisittepa nähneet tarjoilijan ilmeen kun hän pudisteli päätään, että mitä meinaat? Samassa pöydässä istuvan kuljettajan kasvoille alkoi hiipimään puna ja siinä vaiheessa tajusin, ettei kukaan paikassa tiennyt ruokavaliostani. Tässä vaiheessa meinasin sitten purskahtaa itkuun mutta tarjoilija lohdutti, että kyllä keittiö valmistaa minulle pikaisesti jotain gluteenitonta. Alla olevan annoksen tultua pöytään luulin tämän olevan alkusalaatin, mutta tässä oli kaikki mitä sain lounaaksi, yhden tomaatti-mozzarellasalaatin.

Jälkiruuaksi muille tuotiin upeat suklaiset jäätelöannokset ja koska tuo lehdykäinen sisälsi kauraa, tätä ei tietenkään voitu minulle tarjoilla edes ilman tuota "keksiä" vaan korvaavaksi sain mansikkasorbettia mantelilastuilla. Arvatkaa vaan, kuinka paljon tässä vaiheessa otti päähän!

Takaisin Sydneyyn päästyäni otin yhteyttä AEA Luxury Toursin johtajaan ja avauduin hiukan liian kovasanaisesti puhelimessa ja pari päivää myöhemmin retken hinnasta oli palautettu kolmasosa luottokortilleni. Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä mielipahaa, jonka koin nälkäisenä ja muutaman viinilasillisen liikaa jälkeen.

Tämä ruokaselkkaus ei todellakaan ollut viinitilan vika, he tekivät parhaansa.

Kyseinen viinitila Brokenback Vineyard perustettiin 1970-luvun puolivälin jälkeen ja tällä hetkellä viinitilalla kasvaa chardonnayta 18ha, semillonia noin 4ha ja shirazia noin 28ha. Rypäleitä tila tuottaa vuodessa noin 340 000 kiloa. Logon ja nimensä Leogate tila on ottanut porttia vartioivista kahdesta isosta leijonapatsaasta. Nykyään tilalla vietetään paljon mm häitä, joihin hulppeat tilat on kuin luotu.