Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

tiistai 16. helmikuuta 2016

Viides ja tällä kertaa viimeinen päivä Mallorcalla

Niin se sitten koitti Mallorcan loman viimeinen kokonainen päivä ja paljon oli vielä nähtävää. Aikaisempien päivien seikkailut voit käydä lukemassa täältä.

Aamupäivän vietimme taas kylän omalla rannalla, pitihän sitä vähän päivetystä saada iholle että kehtaisi edes sanoa olleensa lomalla. Muutaman tunnin kärvistelyn jälkeen auton rattiin ja tällä kertaa otimme tavoitteeksi tutkia hieman saaren länsirannikkoa Port De Sollerin eteläpuolella. Ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi valitsimme Port de Valldemossan kylän, jonne johtaa 6km pitkä kapea ja erittäin mutkainen tie. Tällä tiellä pääsee viimeistään testaamaan hermojaan sekä auton vaihteiston ja jarrujen kuntoa. Nyt ymmärrän miksi Smartit (ne pienenpienet autot) ovat keksitty :) Kylässä on muuten sitten vain yksi kahvila/ravintola ja hinnat sen mukaiset. Ranta on kiviranta ja virtaukset voimakkaat, joten tätä paikkaa en suosittele auringonottoon enkä uimiseen, siihen saarella on paljon parempia mahdollisuuksia.



Serpentiiniteitä, pienen pieniä kyliä, Tramuntanan vuoristo, liian monta vastaan tullutta linja-autoa kapealla tiellä ja lopulta päädyimme Banyalbufarin kylään.Tarkoitus oli käydä katsomassa kylän nähtävyys Torres de ses Ánimes, mutta emme onnistuneet löytämään yhtään kauppaa mistä olisimme saaneet eväitä ja toiseksi opasteet tuonne tornille olivat aikas surkeat joten matka jatkui kohti etelää. Kyseessä on siis entinen vartiotorni, jonka juurelta saa kuulemma parhaat auringonlaskukuvat.



Reissumme viimeinen auringonlasku tuli ihasteltua Cafe Bellavistan terassilta hyvin hiilaripitoisesta pasta-annoksesta nauttien. Tämän jälkeen oli vielä edessä paluumatka majapaikkaan kapeita ja pimeitä serpentiiniteitä pitkin. Ja paluumatkalla kaikki ei mennyt niinkuin Strömsössä, Estellencsin kylässä vietettiin kyläjuhlija sekä markkinoita ja koko kylä oli suljettu liikenteeltä. Joten eiköhän me pimut sitten ajettu poliisien saattamana etanan vauhtia madellen koko kylän läpi varoen osumasta innokkaisiin markkinavieraisiin kun ympärikään ei siellä tungoksessa päässyt.

Ajoneuvona loman aikana oli Europcarilta vuokrattu Volkswagen Golf, jonka mittariin saimme viiden päivän aikana yli 800km. Ja jos vuokraat auton, niin ota navigaattori, se maksaa itsensä takaisin. Älä häkelly kun kuulet ohjeen, aja liikenneympyrään, aja liikenneympyrään, ota seitsemäs poistumistie oikealle... Jostain syystä meidän navigaattori laski poistumisteiksi myös vastaantulevan liikenteen kaistat :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...