Noumea, pieni pala Ranskaa (keskellä ei mitään)

Uusi-Kaledonia, kuullostaa aivan liian eksoottiselta suomalaisen korvaan. Kahden ja puolen vuorokauden laivamatkan jälkeen horisontissa alkaa siintämään jotain vihreää, olemme selvästi lähestymässä saarta. Tummat pilvet roikkuvat saaren yllä ja korkeimmat vuorenhuiput ovat piilossa. Syklonikausi on parasta aikaa päällä ja melkein kolmessakympissä hipova lämpötila yhdistettynä jokaiseen soluun tunkeutuvaan kosteuteen antaa enteitä mahdollisesta nurkan takana väijyvästä syklonista. Päivän pikavisiitin aikana en kuitenkaan kokenut syklonia, mutta kirkkaalta taivaalta paistavaa aurinkoa, kaatosadetta, pientä tihkusadetta ja sumua kylläkin.

 

Liika positiivisuus kostautui, olin aamulla varautunut päivään rasvaamalla itseni korkeilla suojakertoimilla, olihan edessä retki Doumeá-joelle melomaan ja uimaan, mutta rasvauksen ja peittävän vaatetuksen tilalle olisi riittäneet pelkät bikinit. Saatuamme kanootit vesille päällemme iski kunnon vesisade. Tyypilliseen tapaan sade kuitenkin kesti vain hetken ja loppureissun saimmekin meloa märissä vaatteissa.

 Uuden-Kaledonian pääelinkeino on nikkelin louhinta ja kyseiseen teollisuudenhaaraan törmää ihan joka paikassa. Vuoren rinteillä näkyy suuria auki kaivettuja koloja ja satamassa ensimmäisenä silmiin pistää nikkelirikastamo. Nikkeliteollisuus työllistää suoraan noin prosentin saaren asukkaista, välillisesti huomattavasti enemmän. Toimivia kaivoksia saarella on tällä hetkellä 14 kappaletta, joka paikallista mielestä on 14 tuhottua vuorenhuippua vähemmän. 

Noumean, saaren pääkaupungin, katuja kävellessä on olo, kuin olisi siirtynyt Pariisin sivukujille. Saaren virallinen kieli on ranska, mutta täällä puhutaan sen lisäksi useita kymmeniä eri kieliä. Jokaisella heimolla kun on oma kielensä. Hallinnollisesti saari kuuluu Ranskalle mutta haaveet itsenäistymisestä elävät suurina. Päätös itsenäisyydestä tulisi kuuleman mukaan tehdä vuoteen 2018 mennessä, mutta Ranskan antama taloudellinen tuki saarelle on täällä elintärkeä. Lisääntynyt turismi voisi tuoda saarelaisille kaivatun itsenäisyyden. Rantakahvilassa istuessa kuitenkin tuntee emämaan vahvan vaikutuksen ja jokainen suomalainenkin osaa täällä tilata kahvia, un cafe au lait, sil vous plait. 

Sateisesta kelistä johtuen kuuluisa Anse Vatan ranta ammottaa tyhjänä, muutama lapsi on keskiviikkoisen vapaapäivän takia lähtenyt opettelemaan surffausta mutta sitäkin enemmän nuorisoa on viettämässä aikaa Coconut Parkissa, jossa sijaitsee tämän saaren ilmaisen Wi-Fin keskittymä. Nimensä puisto on saanut sen reunalla puiston perustamisen aikaan kasvaneista kookospalmuista, nykyään puistossa kasvaa muitakin puita ja pensaita.

Paikallisen oppaan kertoman mukaan saaren suurimmat turistivirrat tulevat Japanista ja Ranskasta, ja turismin toivotaankin kasvavan. Brisbanesta lento tänne paratiisia ainakin osan saaren osalta muistuttavaan paikkaan kestää noin kaksi tuntia, Ranskaan taas vaihtoineen matka kestää noin vuorokauden. Itse saavuin siis laivalla Sydneystä, kaksi ja puoli vuorokautta myrskyävän meren yli.

Matka jatkuu kohti seuraavaa etappia, Lifoun saarta. Mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.