Olin varannut pitkän risteilyn Tyynenmeren yli noin vuotta aiemmin, joten matkan suunnitteluun oli reilusti aikaa. Tutkin Trip Advisoria, varustamon sivuja, Lonely
Planetin kirjoja ja luin erilaisia keskustelupalstoja ja lopulta
löysinkin juuri itselleni sopivan retken, jota oli kovasti kehuttu.
Kokonainen päivä nauttien Bay Of Islandista mereltä käsin, purjeveneessä
delfiinien hyppiessä ympärillä. Veneen omistajan kokkailuista ja
hellivästä auringonpaisteesta nauttien. Sähköpostiviestittely
yrityksen kanssa sujui hyvin ja luulin kaiken olevan hyvin, kunnes
koitti se aamu jolloin laiva saapui Bay of Islandiin. Vielä samana
aamuna olin lähettänyt sähköpostia siitä, että laiva on hiukan myöhässä
ja olen tulossa, joten odottaahan retki minua. Ja näin luvattiin.
Fiilikset olivat todella korkealla, sillä laivan lipuessa lähelle rantaa
iso delfiiniparvi päätti tulla moikkaamaan aivan laivan vierelle.
Vauhdilla
ulos laivasta ja rantaan. Missään ei kuitenkaan näy purjevenettä.
Paikallisilta oppailta kysymään, että missähän kyseinen vene mahtaa
sijaita. Muutama puhelinsoitto ja selvisi, että vene odottaa minua Russelin
satamassa, noin neljänkymmenen minuutin matkan päässä, joka olisi
sisältänyt pari bussimatkaa sekä lauttamatkan. Yhtään paikallista
valuuttaa ei ollut ja aloin laskemaan, mihin aikaan olisin perillä ja
tulin siihen tulokseen, että kokopäiväretken supistuessa noin neljään
tuntiin ei olisi tämä retki hintansa arvoinen. Missään vaiheessa
sähköpostittelua eikä yrityksen kotisivuilta selvinnyt se, että
purjeveneen lähtösatama on jossain ihan muualla kuin minne
risteilyalukset ankkuroituvat. Kyseessä oli kuitenkin retki merellä ja
pieneen mieleeni ei edes tullut, etteikö purjevenettä olisi saanut
lähemmäksi risteilyalusta.
Itkua pidätellen ja Uusiseelantilaiset alimpaan hel#%&&iin manaten päätin kuitenkin lähteä käymään Paihian
kylässä. Fiilikset olivat kyllä aikalailla nollassa joten ajattelin
vain pikaisesti käydä kahvilla ja kävellä sitten takaisin laituriin,
josta kyyti pelastusveneillä takaisin laivaan lähtee. Kahvia en
kuitenkaan jäänyt juomaan, paikaliset kuppilat eivät siinä mielentilassa
näyttäneet kutsuvilta ja jokapaikka
oli täynnä samalla laivalla tulleita risteilymatkustajia, joten
käännyin takaisin kohti laivaa ja omaa hyttiä. Matkalla kuitenkin
huomioni kiinnitti pieni mökki rannalla, jonka seinässä oli mainos
melontaretkistä. Joten ei kun sisälle!
Täällä Coastal Kayakersilla vastaanotto oli aivan mielettömän lämmin ja olin tervetullut seuraavalle retkelle, jonka lähtöön oli aikaa noin vartti. Paikan omistajan kanssa tulimme heti hyvin juttuun,
johtunee varmaan siitä, että kyseistä yritystä pyörittää ruotsalainen
nainen. Ja neljästä retkeläisestä kaksi sattui olemaan Suomesta.
Noin kolmetuntisen retken aikana meloimme Harurun
vesiputoukselle ja pidimme kahvitauon paikallisen hotellin pihalla.
Paikallisopas kertoili alueen historiasta ja eläimistä, lintuja näimme
todella paljon. Maisemat tällä joella olivat todella upeat ja
suosittelen lämpimästi melontaretkeä. Mutta jos menet yksin, niin muista
vuoroveden vaihtelut, ne ovat tällä alueella suuret.
Bay of Islandsin aluella on paljon muutakin näkemistä ja kokemista, mutta mä en olisi voinut parempaa päivää viettää kuin meloen.
Ps. Kuten huomaatte, keli ei taaskaan ollut suosiollinen. Sateelta kuitenkin vältyin tänä päivänä, mutten kastumiselta.
Ps. Kyseinen purjehdusyritys on muokannut kotisivujaan ja nykyään sieltä löytyy maininta siitä, mistä ja monelta vene lähtee.









