Bay Of Islands - Kun suunnitelmat muuttuvat viime minuutilla

Olin varannut pitkän risteilyn Tyynenmeren yli noin vuotta aiemmin, joten matkan suunnitteluun oli reilusti aikaa. Tutkin Trip Advisoria, varustamon sivuja, Lonely Planetin kirjoja ja luin erilaisia keskustelupalstoja ja lopulta löysinkin juuri itselleni sopivan retken, jota oli kovasti kehuttu. Kokonainen päivä nauttien Bay Of Islandista mereltä käsin, purjeveneessä delfiinien hyppiessä ympärillä. Veneen omistajan kokkailuista ja hellivästä auringonpaisteesta nauttien. Sähköpostiviestittely yrityksen kanssa sujui hyvin ja luulin kaiken olevan hyvin, kunnes koitti se aamu jolloin laiva saapui Bay of Islandiin. Vielä samana aamuna olin lähettänyt sähköpostia siitä, että laiva on hiukan myöhässä ja olen tulossa, joten odottaahan retki minua. Ja näin luvattiin. Fiilikset olivat todella korkealla, sillä laivan lipuessa lähelle rantaa iso delfiiniparvi päätti tulla moikkaamaan aivan laivan vierelle. 

Vauhdilla ulos laivasta ja rantaan. Missään ei kuitenkaan näy purjevenettä. Paikallisilta oppailta kysymään, että missähän kyseinen vene mahtaa sijaita. Muutama puhelinsoitto ja selvisi, että vene odottaa minua Russelin satamassa, noin neljänkymmenen minuutin matkan päässä, joka olisi sisältänyt pari bussimatkaa sekä lauttamatkan. Yhtään paikallista valuuttaa ei ollut ja aloin laskemaan, mihin aikaan olisin perillä ja tulin siihen tulokseen, että kokopäiväretken supistuessa noin neljään tuntiin ei olisi tämä retki hintansa arvoinen.  Missään vaiheessa sähköpostittelua eikä yrityksen kotisivuilta selvinnyt se, että purjeveneen lähtösatama on jossain ihan muualla kuin minne risteilyalukset ankkuroituvat. Kyseessä oli kuitenkin retki merellä ja pieneen mieleeni ei edes tullut, etteikö purjevenettä olisi saanut lähemmäksi risteilyalusta. 

 

Itkua pidätellen ja Uusiseelantilaiset alimpaan hel#%&&iin manaten päätin kuitenkin lähteä käymään Paihian kylässä. Fiilikset olivat kyllä aikalailla nollassa joten ajattelin vain pikaisesti käydä kahvilla ja kävellä sitten takaisin laituriin, josta kyyti pelastusveneillä takaisin laivaan lähtee. Kahvia en kuitenkaan jäänyt juomaan, paikaliset kuppilat eivät siinä mielentilassa näyttäneet kutsuvilta ja jokapaikka oli täynnä samalla laivalla tulleita risteilymatkustajia, joten käännyin takaisin kohti laivaa ja omaa hyttiä. Matkalla kuitenkin huomioni kiinnitti pieni mökki rannalla, jonka seinässä oli mainos melontaretkistä. Joten ei kun sisälle!

 Täällä Coastal Kayakersilla vastaanotto oli aivan mielettömän lämmin ja olin tervetullut seuraavalle retkelle, jonka lähtöön oli aikaa noin vartti. Paikan omistajan kanssa tulimme heti hyvin juttuun, johtunee varmaan siitä, että kyseistä yritystä pyörittää ruotsalainen nainen. Ja neljästä retkeläisestä kaksi sattui olemaan Suomesta. 

Noin kolmetuntisen retken aikana meloimme Harurun vesiputoukselle ja pidimme kahvitauon paikallisen hotellin pihalla. Paikallisopas kertoili alueen historiasta ja eläimistä, lintuja näimme todella paljon. Maisemat tällä joella olivat todella upeat ja suosittelen lämpimästi melontaretkeä. Mutta jos menet yksin, niin muista vuoroveden vaihtelut, ne ovat tällä alueella suuret. 

Bay of Islandsin aluella on paljon muutakin näkemistä ja kokemista, mutta mä en olisi voinut parempaa päivää viettää kuin meloen.  

Ps. Kuten huomaatte, keli ei taaskaan ollut suosiollinen. Sateelta kuitenkin vältyin tänä päivänä, mutten kastumiselta.

Ps. Kyseinen purjehdusyritys on muokannut kotisivujaan ja nykyään sieltä löytyy maininta siitä, mistä ja monelta vene lähtee. 

Ruskaretkellä Lapissa - Instagram Travel Thursday

Maaruskaa Saanalla syyskuun puolivälissä

Tänä syksynä kosteasta kesästä huolimatta Lapin matkailijoiden silmiä on hivellyt upea ruska.  Reilu kolmekymmentä vuotta olen haaveillut jonain päivänä käyväni Saana-tunturilla ja vihdoinkin siihen tarjoutui mahdollisuus. Melkein 600km autossa istumista oli tiedossa eräälle syksyiselle keskiviikolle ja jälkeenpäin ajateltuna se oli sen arvoista.

Ruska alkaa kun päivänvalo alkaa vähentymään ja ilman lämpötila kylmenemään, jolloin kasvien yhteyttäminen loppuu. Tällöin lehtivihreä alkaa hajoamaan ja lehtien sisältämät väriaineet (oranssinpunaiset karotenoidit ja keltaiset ksantofyllit) pääsevät näkyviin.  Lapissa paikalliset ihmiset ovat oppineet ennustamaan ruskan ajankohdan ja ensi vuonna ruskan pitäisi olla parhaimmillaan Käsivarren alueella 14.9 klo 12. (Huom! En ota vastuuta tästä!) Maaruskan huippu saattaa olla muutama päivä aikaisemmin. Upeimmat värit Lapissa tulevat ehdottomasti vaivaiskoivuun ja mustikkaan, juolukkaan sekä riekonmarjaan.

Kilpisjärvi ja Saana-tunturi

Saana-tunturi

Saana kohoaa Kilpisjärven kylän tuntumassa 1029 metrin korkeuteen ja tunturin näkee ja tunnistaa jo ennen Kilpisjärveä etelästä päin saavuttaessa. Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihasta lähtee kohti huippua neljän kilometrin mittainen reitti, joka alkumatkasta on kevyesti nousevaa pitkospuista polkua. Noin kilometrin jälkeen koittaakin se hetki, jolloin tulee mieleen kääntyä takaisin kohti retkeilykeskusta, nimittäin Suomen pisimmät portaat. Kohti huippua pääsee lähestymään 740 porrasta pitkin, mutta kiipeäminen ei lopu vielä portaiden yläpäässä. Itseltäni tähän neljän kilometrin kiipeämiseen huipulle meni reumasta kärsivillä jaloilla ja usean juoma/hengähdys/valokuvaustauon takia noin 2 ja puoli tuntia. Ei järin kova matkavauhti, mutta Lapin poluilla harva pääsee samanlaisiin nopeuksiin, kuin kaupungin pururadoilla kävellessä.

Näkymä Saanan portaiden juuresta Pikku-Mallalle

Huipulla olevaan vieraskirjaan nimen rustaamisen jälkeen voikin katsella kelloa, pilviä ja miettiä meneekö alas samaa reittiä kuin tulikin vai haluaako kiertää Sallan Sallajärven päivätuvan kautta takaisin Retkeilykeskukselle. Valitsin jälkimmäisen reitin ja matkaa tälle koko kierrokselle kertyi noin 16km johon taukojen kanssa sai tuhlattua noin kuutisen tuntia. Tunturia kiertäessä vastaan ei juurikaan ihmisiä tullut, poroja sitäkin enemmän. Matkapuhelinverkot ovat alueella huonot, vaikka tukiasema tunturin huipulta löytyykin. Tästä syystä suosittelen lähtemään joko kaverin kanssa tai siten, että joku tietää minne menet ja monelta tulet takaisin.

Tämän postauksen ensimmäinen kuva on otettu Saanan huipun eteläpuoliselta rinteeltä matkalla kohti Retkeilykeskusta. Ja täällä oli myös koko pariviikkoisen reissuni paras maaruska. Samainen kuva muuten päätyi Ylen katsojien sääkuviin, se näytettiin kahdesti kuuden uutisissa ja kerran puoli yhdeksän lähetyksessä :D

Pariviikkoisen loman aikana tuli kierrettyä muitakin tuntureita. Ylläksen Kesänkijärven rannassa uteliaat kuukkelit saattavat napata nälkäisen kulkijan eväät, joten vahdithan munkkiasi. Energiaa tulet tarvitsemaan, jos Pirunkurun kiipeäminen on haaveissa.

Pirunkurun kivikkoa

Rohkea kulkijan kaveri, Kuukkeli

Itselleni tällä reissulla uusi tuttavuus oli Keimiötunturi Muoniossa. Tunturin laelle vievä kolmisen kilometriä pitkä polku oli paikkapaikoin todella jyrkkä, mutta vaikka reittimerkkejä ei ole niin eksymisen vaaraa ei ollut, sen verran hyvin polun erottaa. Huipulle päästyäni olinkin jo 613 metrin korkeudessa pilvien yläpuolella. Hyvällä säällä tunturin laelta näkee pitkälle. Mukaan kannattaa ehdottomasti pakata kiikarit. Polulle löytää kun suunnistaa Tunturikeimiön pihalle ja siellä alueen ihan oikeaan laitaan. Minkäänlaisia opasteita täällä ei ole, mutta blondina minäkään en onnistunut eksymään. Tähän noin kuuden kilometrin reissuun aikaa sai kulumaan taukoineen noin kaksi tuntia. Ja huipulla piti tietysti ottaa myös kuva!

Ja kuten Lapissa on tapana, onnistuneen huiputuksen jälkeen on aika ottaa näkäräiset. Ensi vuoden ruskaa odotellessa.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

Helsingin salaiset saaret - Kuivasaari

Vuosikausia perheemme parissa puhuttu päiväretki Kuivasaareen alkoi olla jo lähellä, edellisenä iltana Kympin uutisissa ollut juttu nosti "matkakuumetta" entisestään, kohta pääsisin saarelle, jossa äitini ja tätini ovat lapsuudessaan asuneet ja monet tarinat tältä saarelta kuultu jo omassa lapsuudessa.

Ihalines Merisaukko

Kuivasaari sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Helsingistä Harmajan länsipuolella. Saari on yhä puolustusvoimien hallussa ja sinne pääsee ainoastaan opastetuilla retkillä, joita järjestää Suomenlinnan rannikkotykistökilta yhteistyössä Ihalinesin kanssa.

Venematka Kaivopuiston rannasta perille kestää noin puolisen tuntia ja matkan aikana saa ihastella Suomenlinnaa sen "toiselta puolelta". Saari on tunnettu erityisesti kahdesta asiasta, sen luonnosta ja maailman ainoasta jäljellä olevasta toimivasta Durlacher-tykistä.

HISTORIAA

Kuivasaari oli kalastajien käytössä 1700-luvulla ja perimätieto kertoo saaren olleen yksityisomistuksessa 1800-luvulla.Vuonna 1896 se pakkolunastettiin "Korkealle Kruunulle sotilaallista käyttöä varten" mutta sitä ei vielä silloin linnoitettu. Vuonna 1911 linnake liitettiin Viapori linnoitukseen, mutta Kuivasaaren linnoittamista aloitettiin suunnittelemaan vasta ensimmäisen maailmansodan aattona keväällä 1914, kun sinne päätettii rakentaa neljän tykin patteri. Rakennustöitä ei tuolloin kuitenkaan vielä aloitettu.

Sodan sytyttyä kuitekin Kuivasaaressa aloitettiin rakennustyöt, saaren pohjoispäähän rakennettii kaksoislaituri sekä Kuivasaaren että Pikku Kuivasaaren väliin tehtiin aallonmurtaja. Tykkiasemat rakennettiin vanhan linnoitusperiaatteen mukaisesti siten, että tykkirintama oli kohtisuoraa pääampumasuuntaa vastaan.

Kasarmin kerrossänkyjä

Saareen rakennettiin kasarmit ja asunnot henkilökunnalle sekä parakit työmiehille. Pystytetyistä rakennuksista osa on vielä tallella.

 ÄITINI LAPSUUDENMAISEMIA

Linnakkeen päällikön asunto

Eino Halmetojan jälkeläisiä kolmessa polvessa sekä isäni

Samaiset koristeet löytyivät jo 40-luvun lopun valokuvasta

Äitini lapsuuskotinsa eteisessä

Ylläolevat kuvat ovat linnakkeen päällikön käyttöön rakennettusta talosta, jossa äitini sisaruksineen asuivat -40 luvun lopulla ja 50-luvun alussa isoisäni Einon työskennellessä saarella. Monia lapsuusmuistoja tuli äidilleni ja tädilleni mieleen ja ehkäpä näistä jotain olisi voinut jättää kertomatta. Toivottavasti veljentyttöni ei koskaan saa päähänsä kokeilla, miten hyvin makaronikeitosta saa makaronit tarttumaan eteisen oven lasi-ikkunoihin.

 Suosittelen lämpimästi vierailua Kuivasaarella, ennenkuin se kokee saman kohtalon kuin Vartiosaari. Luonto täällä on vielä lähes koskematonta ja jos Senaattikiinteistöt saaresta luopuvat jonain päivänä, saattaa olla että tästäkin saaresta tulee yksityisaluetta tai massojen talloma piknik-alue, jolloin herkästä luonnosta ei jää jäljelle kuin rippeet.

Kiitos Rannikkotykistökillan henkilökunnalle kierroksesta saarella ja pääsystä päällikön asuntoon. Perimätieto kulki taas muutaman sukupolven eteenpäin.