Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

lauantai 23. tammikuuta 2016

Upea matkakuva

Millainen on upea matkakuva? Vaatiiko hyvän kuvan saaminen viimeisen päälle olevan järjestelmäkameran objektiiveineen vai riittääkö taskuun mahtuva pokkari? Mondon kirjoittajakoulutuksessa Matkamessuilla puhuttiin tänään myös kuvaamisesta kirjoittamisen ohella ja tiivistettynä päivän opin voi käydä katsomassa tuosta alla olevasta videosta:


Ajattelin kaivaa muutamia reissukuvia vuosien varrelta kansiosta ja laittaa ne esille. Otan mielelläni kommentteja vastaan mitä olisin voinut tehdä toisin. Virheistä oppii ja kuvaamaan oppii vain kuvaamallla. Harmi, että osa matkakohteista on sellaisia, minne ei tule enää matkustettua ja tietyt tilanteetkin ovat olleet ainutkertaisia, mutta kuten tämän päivän koulutuksessa Archie gone Lebanon blogia kirjoittava Inka sanoi, välillä voi julkaista niitä huonompiakin otoksia. Vain näin näkee vuosien päästä oman kehityksensä.

Ja tulihan sitten samalla huomattua kaappia siivotessa, että onneksi on digikameroiden aikakausi. 15 vuotta sitten otetut paperikuvat alkavat olla jo keltaisia ja ainakin yksi kansio on kokonaan hukassa. Digikuviakin mulla taitaa olla vielä vanhan pöytäkoneen syövereissä ja vanhassa kannettavassani, ulkoisen kovalevyn osto meneekin sitten seuraavaksi ostoslistalle.


Tämä kuva on Ras Muhamedin kansallispuistosta Siinain eteläkärjessä. Kuvassa on maanjäristyksen aiheuttama railo, jonne merivesi kaloineen on päässyt. Horisontissa siintää autiomaa. Hyvää mielestäni kuvassa on railon aiheuttama luontainen katseen suunta ja valo.


Pieni poika kuvattuna Luxorin länsirannalla keväällä 2001. Tuon pojan ilme vangitsi mut ihan täysin. Olisiko kuvasta kenties tullut parempi, jos olisin laskeutunut hänen tasolleen ottamaan kuvan?


Keväällä 2001, auringonpaiste häikäisi tuona päivänä ja myös tässä kuvassa, kuten alempana olevassa pyramidikuvassa aurinko tekee tepposiaan. Peruskuva, josta ei saa mitään uutta irti, tää on jo niin nähty ;)


 Mr. Banana, Luxor 2001. Tähän otokseen olen itse tyytyväinen.


Luxorin temppeli, keväällä 2001. Filmikameralla kuvattu yöllä ilman jalkaa. Tämä kuva minulta löytyy kotoani kehystettynä ja suurennettuna. Jotenkin sitä vaan tuntee olonsa pieneksi välillä.



Tästä pyramidikuvasta täytyy sen verran sanoa, että harvoin olen ottanut tälläistä kuvaa, missä ei ole juuri muuta kuin se kuvattava kohde. Ja jostain syystä auringonvalo on osunut kuvaan hassusti. Itse en tästä tykkää, liian pliisut värit ja muutenkin kuvan asettelu on huono. Mutta onpahan otettu ja teidän silmille laitettu :)


Surullinen aasi Luxorissa keväällä 2001. Yksi niitä kuvia, mitkä ovat mielestäni onnistuneita näin vuosienkin jälkeen. 


Tämä papparainen nojaili tienposkessa useampana päivänä bussimme ajaessa ohi retkellä Katariinan Luostariin ja sen kerran kun rohkenin pyytää lupaa kuvaan, niin eiköhän kohde ole liian kaukana ... Noista kasvoista olisi pystynyt lukemaan monta tarinaa.


  Felukkah Niilillä Luxorin kohdilla ja eletään yhä kevättä 2001. Tässä eniten harmittaa se, etten saanut "kuskin" kasvoja kuvaan. Myöskin kuvan rajaus on huono, taustalla näkyvän matkailijan olisi voinut rajata pois.

Hyväksi kuvaajaksi oppii vain kuvaamalla. Siksipä lähden jatkamaan oppeja Matkamessuille myös tänään :)


tiistai 22. joulukuuta 2015

Yö Yllästunturilla....

Maistuvan illallisen jälkeen Aurora Estatesilla oli aika siirtyä majapaikkaan vaihtamaan lämmintä päälle ja suunnata lumikengät kohti Ylläksen keskisen lakea. Olin sopinut rehvit valokuvaaja Markus Kiilin kanssa ja tavoitteena oli lähteä tunturiin kuvaamaan revontulia.

Olen jokunen aika sitten hommannut itselleni uuden pokkarikameran, jossa pitäisi olla sellaiset säätömahdollisuudet että revontulikuvat onnistuisivat, joten Markuksen neuvot olivat enemmän kuin tarpeeseen. Sääennustusten mukaan pilvien piti väistyä Äkäslompolon yltä ja pakkastakaan ei ollut kuin muutama aste, mutta tunturiin päästyämme tajusimme ison pilvimassan vyöryvän kohti kylää. No, sitä odotellessa oli hyvä säädellä kameraa ja ottaa muutama kuva kuusta.







Pikkuhiljaa pilvet väistyivät ja revontuletkin tulivat esille. No, just ja just suurennuslasin kanssa voi jotain vihreää kuvassa havaita, paljaalla silmällä noiden reposten näkeminen oli hankalaa.



Onnistuneiden kuvien määrä ei vielä ollut päätä huimaava, mutta tämä oli hyvä alku kuvausharrastukselleni. Jos haluat lähteä kokemaan saman kuin minä sain kokea, ota yhteyttä Markukseen. Tavoitat hänet myös Destination Laplandin kautta. Opastettuja kuvausretkiä järjestetään Ylläksellä 30.4 asti tiistai-iltaisin.

Kiitos Markus mukavasta ja opettavasta illasta!

Huippuruokaa Ylläksellä!

Kuukkeli-lehteä lukiessani silmiini pisti ilmoitus Aurora Estate -boutiquehotellista ja sen yhteydessä olevasta ravintolasta. Ilmoituksessa ei juuri muuta ollut kuin yrityksen nimi, nettisivujen osoite ja puhelinnumero, joten luuri käteen ja soittamaan miten ravintola on auki ja saako paikasta gluteenitonta ruokaa. Kyseinen hotelli ja ravintola on auennut joulukuun puolivälissä, joten varsin uudesta paikasta on kyse ja kyllähän Ylläksellä on tilaa uudelle yritykselle.

Aukioloajat selvisivät ja se, että kyseinen ravintola on lähimpiä majapaikastani joten sinne tulikin aika pian puhelinsoiton jälkeen suunnattua.

Ruokalistan sisältö vaikutti lupaavalta varsinkin kun kuulin, että pastat voidaan valmistaa gluteenittomina. Toisin oli ruokalistan ulkonäkö. Mutta ehkäpä tämä on vain tilapäinen versio?


Tällä kertaa päädyimme testaamaan pasta-annoksista Auroran nimikkoannoksen ja päivän pihvin, joka tällä kertaa oli entrecote palsternakka- ja hernepyreiden kera.



Täytyy myöntää, että tuo pasta-annos oli parasta gluteenitonta mitä olen ikinä syönyt. Poro oli juuri oikean kypsyistä ja suli suussa. Myös pihviannos sai kehuja isosta koostaan ja sopivasta kypsyysasteesta.

Tällä kertaa jälkkärit jäivät kokeilematta, koska oli kiirehdittävä tunturiin revontulien perässä.

Kyseinen ravintola löytyy Ylläsjärveltä, Eelin kaupan takaa ja suosittelen lämpimästi siellä vierailua kauempaakin. Onneksi lomaa Ylläksellä on vielä jäljellä muutamia päiviä!





lauantai 19. joulukuuta 2015

Lapin talvi

Niinhän siinä taas kävi, että lumen ja talven perässä oli ajettava pohjoiseen. Ensimmäisenä stoppina tällä reissulla on Ylläs, jossa yövyn taas tutuksi tulleilla Mepan mökeillä.

Pari ensimmäistä päivää lunta pyrytti niin paljon, ettei ulkona juurikaan huvittanut olla joten eilinen menikin asioita hoidellessa Levillä ja tulipa taas käytettyä autoakin huollossa Kittilässä.

Kuka kehtaa väittää, että kaamosaika olisi jotenkin synkkää tai ikävää? Talven ensimmäinen hiihtolenkki on takana ja kämpällekin ehdin ennen pimeän laskeutumista. Nyt vähän glögiä lämmikkeeksi, saunaan ja illalla katsomaan josko löytyisi revontulia. Täytyy tässä samalla tutkiskella netistä, mitkä latukahvilat palvelevat näin joulunalla.




Ps. pahoittelen kuvissa näkyvää päivämäärää. Enpä sitten osannut ajoissa ottaa kamerasta sitä päivämäärä-asetusta pois, mutta jatkossa näitä ei pitäisi enää näkyä.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Maailmanympäri? Haaveitako vain?

Jos nyt odotat matkaraporttia, niin täytyy tuottaa pettymys. Luvassa turhaa höpinää arjen puurtamisesta ja matkasta haaveilusta, ehkäpä myös pienimuotoisesta valmistautumisesta the matkaan.

En taida olla ainoa ihminen, joka haaveilee matkasta maailman ympäri? Haaveitahan saa aina olla, mutta miten niistä voi tehdä totta? Mietittäviä asioita on paljon, ajankäyttö, reitti, budjetti, mitä tehdä asunnolle / omaisuudelle matkan aikana, vakuutukset, kenen kanssa lähtee reissuun, mitä haluaa nähdä ja kokea. Näitä samoja asioita tulee varmaan pohdittua vaikka lähtisin vain yhteen kohteeseen mutta pidemmäksi aikaa.

Olen jo useamman vuoden kokenut ahdistusta joka kerta vinttikomerossa käydessäni tai eteisen vaatekaapin avatessa, tavaraa tursuaa joka paikasta ja suurin osa sellaista millä ei ole itselleni enää käyttöä. Tämähän tarkoittaa sitä, että en voisi jälleenvuokrata asuntoani, koska kukaan ei halua tulla tavarapaljouteen ja toisaalta sitä, että pidemmän matkan koittaessa ja asunnosta luopuessa turhaa rahaa palaa ison varaston vuokraamiseen. Joten alkusyksystä päätin ryhtyä tuumasta toimeen, tavaraa vähemmäksi, jotta mahdollinen maailmanvalloitus olisi joskus mahdollinen.

Laatikoita tyhjennellessäni dollarin kuvat alkoivat pyöriä mielessä, minulle turha tavara voikin olla jollekin toiselle hyödyllinen ja jos pienen avustuksen saisi matkakassaan, mikäpä sen parempi lopputulos.

Kalastusvälineet, joita olen käyttänyt viimeksi yli 10 vuotta sitten. Iso laatikollinen joulukoristeita. Käyttämättömät luistimet. Kaksi erikoiskahvinkeitintä. 15 vuoden ajalta käsityölehtiä. Mitä yhteistä näillä kaikilla on? No se, että minulle tarpeettomalla tavaralla saan hiukan valuuttaa ja joku toinen saa itselleen tarpeellisen tuotteen viemästä tilaa varastossani.

Ja samalla kun tavarat vähenee niin mielikin muuttuu iloisemmaksi, ei se tavaroista luopuminen nyt niin haasteellista ole kuin mitä olin ajatellut. Ja yksi asia pitkän matkan suunnittelulistan asiakohdista on ratkaistu.

Budjetti

Ennen minkäänlaisen budjetin laskemista täytyisi olla tiedossa reitti. Sen jälkeen alkaa lentolippujen, majoitusten ja muun pakollisen metsästys. Minulla "The matkan" suunnittelu alkoi ex-tempore viime tammikuussa Matkamessuilla. Löysin itseni We Love Cruises-risteilymatkatoimiston osastolta selailemasta kuvastoa ja samana iltana teinkin sitten varauksen matkasta. Tarkemmin kuvastoa kotona tutkiessani tajusin, että voisin samalla reissulla tehdä myös toisen risteilyn. Ja tästä poiki se, että lentolippuja etsiessä huomasin, että saisin samalla kierrettyä koko maapallon hyvin helposti.

Seuraava askel olikin lentolipuista tarjouksen kysyminen muutamasta matkatoimistosta ja myös itsenäisesti lentojen etsiminen hakukoneiden avulla. Loppujen lopuksi lennotkin olivat hommattuna ja noin 2000€ halvemmalla kuin mitä olin saanut tarjouksia. Koska olen oikeasti mukavuudenhaluinen, niin yritin löytää mahdollisimman halpoja suoria lentoja välttäen niitä kaikkein riskialtteimpia lentoyhtiöitä. Tarkemmin kerron lennoista ja matkan reitityksestä kevään aikana.

Haaste 2 oli majoitukset. Käytin jälleen kerran tunnettuja hotellien varaussivustoja ja tyrmistyin hinnoista. Lopulta majoitukset tuli varattua AirBnb:n kautta.

Haasteita on vielä jäljellä. Kuinka paljon varaan rahaa elämiseen maailman suurkaupungeissa? Kuinka paljon haluan retkeillä ja otanko retket laivalta vai maista? Mistä otan matkavakuutuksen? Mitä kaikkea pakkaan mukaan? Mitä teen lopuille tavaroille tai asunnolle?

Onneksi lähtöön on vielä yli kolme kuukautta. Toisaalta päivät menevät kuin siivillä. Tänään vinttiä siivotessa löysin ison kassillisen lukemista, Matkaopas-lehtiä, Matkalehtiä ja Mondoja. Taidankin keittää ison kupillisen teetä ja painun sohvannurkkaan lukemaan ja hakemaan vinkkejä loppuihin mielessä pyöriviin asioihin.

Parasta mitä voi matkaa odotellessa tehdä, on sohvamatkailla :)

Kallis hotelli vai telttamajoitus?

Ensi kevään matkaa suunnitellessa törmäsin hotellien varaussivustoilla karmeaan asiaan, hotellimajoittuminen on kallista. Parin kuukauden matkalla hotelleihin saisi uppoamaan jo useamman tonnin ja koska en ole mikään hostellityyppi, niin ajatuskin jostain makuusalista saa karvat pystyyn. Sen verran hienohelma olen, että haluan majoitukselta jotain yksityisyyttä ja toivon myöskin, että matkatavarat voisivat olla rauhassa eikä tarvitsisi pelätä sitä, että joku ryöstää tai kaikki olisi kannettava koko ajan mukana.

Mutta onneksi tähänkin ongelmaan löytyi ratkaisu, nimittäin AirBnb :)

AirBnb:n  sivulla voit valita haluatko koko asunnon omaan käyttöösi, oman huoneen vaiko jaetun huoneen. Ja tarjolla on kaikkea luksushuviloista meren rannalla pieniin maaseudulla sijaitseviin yhteisöihin. Ja hintahaitarikin on laaja.

Minulle matkustaessa tärkeää on nähdä miten paikalliset elävät ja paras konsti tähän on yöpyä paikallisten luona. Samalla tietysti saa vinkkejä siitä mitä kyseisessä paikassa voi tehdä, nähdä ja kokea.

Ja yksi syy miksi käytän AirBnb:tä on majoituksen edullisuus, ensi kevään reissun noin 30 yötä tuli maksamaan noin tonnin, hotelleissa olisin tuolla rahalla yöpynyt vain alle 10 yötä.

Maailma, here I come!


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Toimimaton matkavakuutus?

Tänään törmäsin matkavakuutuksia vertaillessani omituiseen lauseeseen vakuutusehdoissa: " Korvausta ei makseta, jos vahinkotapahtuma aiheutuu maanjäristyksestä, maanvyörymästä, lumivyörystä, tulvasta, tulivuorenpurkaumasta, tsunamista, hurrikaanista, tornadosta, metsäpalosta tai muusta luonnonkatastrofista."

Mitä järkeä on tälläisellä vakuutuksella?  Jo edellisen ison tsunamin sattuessa tapaninpäivänä 2004 suomalaisille toitotettiin matkavakuutuksen tärkeyttä. Ja eihän tuollaisia luonnonkatastrofeja voi ennustaa kuukausien päähän, saati lyhyemmällä varoitusajalla. Kukapa meistä edes haluaisi tuollaiseen joutua? Jos matkakohdetta alkaisi valitsemaan sen perusteella, missä ei noista mikään olisi mahdollista, niin matkustaminen olisi täysin mahdotonta. Jopa Suomessa on koettu lumivyöryjä, tulvia, metsäpaloja ja muutamia pieniä syöksyvirtauksia.

Toinen asia mikä ihmetyttää vakuutuksissa on niiden hinta. Usealta vakuutusyhtiöltä saisi jatkuvasti voimassa olevan vakuutuksen huomattavasti halvemmalla kuin noin kaksi kuukautta kestävän matkan ajaksi otettavan, ongelmaksi muodostuu vain se, että useimmilla matkatoimistoilla matkan enimmäispituudeksi on määrätty 45 vrk, joka esim minulle on aivan liian lyhyt aika. Hintahaitari on vertailujeni mukaan ollut kaikkea mahdollista kolmensadan ja tuhannen euron välillä.... Paitsi sellaisella vakuutusyhtiöllä kuin Gouda, hinta olisi hyvin halpa, mutta muutama asia pisti silmään heidän sivuillaan. Korvaukset haetaan matkan jälkeen, mitäs jos sairastunkin Jenkeissä, jossa sairaanhoito on tunnetusti kallista ja tonni on siellä pikkuraha.... 

Rillipäänä sitä myöskin toivoisi löytävänsä vakuutuksen, joka esimerkiksi mahdollisen tapaturman sattuessa korvaisi myös kakkulat. Oi, miksi tämä on tehty niin vaikeaksi???
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...