Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Helsingin salaiset saaret - Kuivasaari

Rannikkotykistökilta Kuivasaari

Vuosikausia perheemme parissa puhuttu päiväretki Kuivasaareen alkoi olla jo lähellä, edellisenä iltana Kympin uutisissa ollut juttu nosti "matkakuumetta" entisestään, kohta pääsisin saarelle, jossa äitini ja tätini ovat lapsuudessaan asuneet ja monet tarinat tältä saarelta kuultu jo omassa lapsuudessa.

Kuivasaari Helsinki
Ihalines Merisaukko
Kuivasaaren linnake





Kuivasaari sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Helsingistä Harmajan länsipuolella. Saari on yhä puolustusvoimien hallussa ja sinne pääsee ainoastaan opastetuilla retkillä, joita järjestää Suomenlinnan rannikkotykistökilta yhteistyössä Ihalinesin kanssa.

Venematka Kaivopuiston rannasta perille kestää noin puolisen tuntia ja matkan aikana saa ihastella Suomenlinnaa sen "toiselta puolelta". Saari on tunnettu erityisesti kahdesta asiasta, sen luonnosta ja maailman ainoasta jäljellä olevasta toimivasta Durlacher-tykistä.







12" tykki Kuivasaari


HISTORIAA

Kuivasaari oli kalastajien käytössä 1700-luvulla ja perimätieto kertoo saaren olleen yksityisomistuksessa 1800-luvulla.Vuonna 1896 se pakkolunastettiin "Korkealle Kruunulle sotilaallista käyttöä varten" mutta sitä ei vielä silloin linnoitettu. Vuonna 1911 linnake liitettiin Viapori linnoitukseen, mutta Kuivasaaren linnoittamista aloitettiin suunnittelemaan vasta ensimmäisen maailmansodan aattona keväällä 1914, kun sinne päätettii rakentaa neljän tykin patteri. Rakennustöitä ei tuolloin kuitenkaan vielä aloitettu.

Sodan sytyttyä kuitekin Kuivasaaressa aloitettiin rakennustyöt, saaren pohjoispäähän rakennettii kaksoislaituri sekä Kuivasaaren että Pikku Kuivasaaren väliin tehtiin aallonmurtaja. Tykkiasemat rakennettiin vanhan linnoitusperiaatteen mukaisesti siten, että tykkirintama oli kohtisuoraa pääampumasuuntaa vastaan.

Kuivasaari torni

Kuivasaari torni

kasarmi kerrossängyt
Kasarmin kerrossänkyjä

Saareen rakennettiin kasarmit ja asunnot henkilökunnalle sekä parakit työmiehille. Pystytetyistä rakennuksista osa on vielä tallella.

Kuivasaari Helsinki

Kuivasaaren 12" tykki

 ÄITINI LAPSUUDENMAISEMIA

Kuivasaari päällikkö
Linnakkeen päällikön asunto

Eino Halmetojan jälkeläisiä kolmessa polvessa sekä isäni

Kuivasaari Helsinki
Samaiset koristeet löytyivät jo 40-luvun lopun valokuvasta



Äitini lapsuuskotinsa eteisessä

Ylläolevat kuvat ovat linnakkeen päällikön käyttöön rakennettusta talosta, jossa äitini sisaruksineen asuivat -40 luvun lopulla ja 50-luvun alussa isoisäni Einon työskennellessä saarella. Monia lapsuusmuistoja tuli äidilleni ja tädilleni mieleen ja ehkäpä näistä jotain olisi voinut jättää kertomatta. Toivottavasti veljentyttöni ei koskaan saa päähänsä kokeilla, miten hyvin makaronikeitosta saa makaronit tarttumaan eteisen oven lasi-ikkunoihin.



Kuivasaari

 Suosittelen lämpimästi vierailua Kuivasaarella, ennenkuin se kokee saman kohtalon kuin Vartiosaari. Luonto täällä on vielä lähes koskematonta ja jos Senaattikiinteistöt saaresta luopuvat jonain päivänä, saattaa olla että tästäkin saaresta tulee yksityisaluetta tai massojen talloma piknik-alue, jolloin herkästä luonnosta ei jää jäljelle kuin rippeet.

Kiitos Rannikkotykistökillan henkilökunnalle kierroksesta saarella ja pääsystä päällikön asuntoon. Perimätieto kulki taas muutaman sukupolven eteenpäin.






20 kommenttia:

  1. En ole käynyt - itse asiassa täytyy tunnustaa, etten ole koskaan tällaisesta kuullutkaan. Mutta kuvistasi (ja tykistä) päätellen tässä on paljon samaa kuin Örössä, jossa sentään olen käynyt :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivasaaren tykki on tunnettu mm. Raid elokuvista ja tänä kesänä saarelle pääsee tutustumaan vielä ensi viikonloppuna. Tykillä ammutaan noin kerran pariin vuoteen ja ensi vuonna itsenäisyyspäivänä Rannikkotykistökillalla olisi tarkoitus ampua kunnianlaukaukset Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä. Niin monta mielenkiintoista saarta Helsingin edustalla. Tämä vähän "eksoottisempi" kuin moni muu, historiansa takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näille saarille järjestetään edes muutaman kerran vuodessa reissuja, sillä niitä saadaan tunnetuiksi ja samalla myös kerättyä varoja ylläpitoon. Kuivasaaressa rakennusten korjaukset ovat olleet tärkeysjärjestyksessä kakkosena, mikä valitettavasti näkyy jo rakennusten kunnossa.

      Poista
  3. Täytyy kyllä tosiaan tunnustaa, etten ole paikasta ennen kuullutkaan. Tuolla pitäisi juurikin käydä nyt, kun se on vielä niin rauhallinen ja koskematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenna, tulevana viikonloppuna on tämän kesän viimeinen mahdollisuus. Puolisen tuntia suuntaansa kestää venematka ja saarella opastettu kierros on noin 2,5h. Ja retkestä perittävät maksut menevät saaren kunnossapitoon. Suosittelen lämpimästi, ennenkuin saarelle käy sama kohtalo kuin Vallisaarelle, saaren herkkä luonto ei tule kestämään tuhansia kävijöitä ilman tuhoa :(

      Poista
  4. Haluisin käydä tuolla joskus! Muutenkin noita Helsingin saaria olis kiva kiertää enempi, ehkä sitten ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi soimaan biisi päässä: "Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä!" :)

      Poista
  5. Onpa makeeta, että teidän perheellä on historiaa tuolla, tekee varmaan turistikierroksesta vähän omakohtaisemman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, normaalisti kierroksella ei pääse käymään tuolla päällikön talossa sisällä, mutta tällä kertaa Rannikkotykistökillan jäseniä muutama halusi kuulla tarkempia muistoja, joten äitini sisarineen pääsivät siellä käymään.

      Poista
  6. Mullekin tuli ihan uutena tietona tällainen saari. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolustusvoimilla on muutamia saaria Helsingin edustalla, mistä ei olla hirvästi julkisuudessa huudeltu, mutta aina välillä näille saarille on mahdollista päästä. Ensi kesänä taas Kuivasaaren reissuja luvassa.

      Poista
  7. Taas jäi tänä kesänä nämä Helsingin edustan saaret käymättä. Viime kesänä oli silleen että "joo, ens kesänä!". Mihin tää kesä taas meni? Mielenkiintoiselta tosiaan vaikuttaa. Ensi kesänä sitten? :-p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi kesänä pääset saariretkille. Mua vaan pelottaa se, että jos Senaattikiinteistöt tuon saaren myyvät niin mitä käy herkälle luonnolle? Sama kohtalo edessä kuin Vallisaaressa?

      Poista
  8. Enpä ole kuullutkaan Kuivasaarsta. Täytyy pistää listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites Isosaari? Kuuluu kanssa puolustusvoimien hallintaan ja sinnekin on joskus retkiä tehty.

      Poista
  9. Mietin otsikon luettuani, että en ole tuolla ollut. No sitten kun näin ekat pari kuvaa, niin muistinkin tuolla olleeni muutamia vuosia takaperin :-D Vietettiin joskus firman virkistyspäivä tuolla ja oli kiva tutustua maanpuolustuksenkin näkökulmasta saareen. Kuvia tuli otettua tuolla reissulla paljon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku saattaa paikan tunnistaa myös Raid elokuvista. Haluaisin olla paikalla 6.12.2017 kun Suomi täyttää 100v ja tykki on taas käytössä :)

      Poista
  10. Tämä olikin vieraampi tuttavuus, vaikka olen aloittanut kiertämään Helsingin edustan saaria veneellä. Kiitos siis tästä vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistathan sen, että Kuivasaareen kuten muihinkaan Puolustusvoimien hallinnassa olevalle saarelle EI saa rantautua ilman lupaa. Kuivasaareen pääsee ainoastaan Rannikkotykistökillan järjestämillä retkillä ja mukana tulee olla henkilöllisyystodistus. Muut kuin Suomen kansalaiset pääsevät saareen vain tiettyinä ajankohtina.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...