Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

maanantai 30. tammikuuta 2017

Kuulumisia ja matkailuvuoden 2016 muistelua!

Aikaa edellisestä postauksesta on kulunut liikaakin, reissun aikana internet yhteydet olivat välillä kiven alla ja halusin keskittyä reissaamiseen ja siitä nauttimiseen tietokoneen äärellä istumisen sijasta. Mutta vihdoinkin kotona vaikka paluumatkaa pitikin pariin otteeseen siirtää sairastumisen takia. Tästä kerron sitten myöhemmin lisää, kunhan lääkärit selvittävät mikä öttiäinen matkalta jäi muistoksi.


Matkavuosi 2016 - Menoa ja meininkiä viidellä mantereella


Universal City Los Angelesissa
Tammikuun lopussa ollaan jo menossa, joten nyt on viimeistään aika katsoa taaksepäin viime vuoteen. Millainen oli allekirjoittaneen tähän astisen elämän vilkkain vuosi matkailun saralla. Tai miten se nyt sitten lasketaan, opasaikoina tuli vietettyä useampi kuukausi kerrallaan kohteessa, mutta silloin tuli kierrettyä vain sitä yhtä maata vaikka ajallisesti pidempi jakso olikin.

Vuoden alkaessa tiedossa oli kevään kahden kuukauden irtiotto ja elämäni ensimmäisen pitkän risteilyn kokeminen parin pakollisen Lapin reissun lisäksi, mutta kuten monet teistä tietävät, minut on helppo puhua ympäri ja kesällä edelliseltä matkalta toivuttuani varasin jo sitten lisää reissuja.


Jäätikkö Chilen Patagoniassa 

Paljon on vuoden aikana tullut nähtyä ja koettua. Jopa ihan kunnon jäätikkökin vuorokautta ennen vuoden vaihdetta. Lapin tuntureita, Bora Boran hiekkarantoja, kilometrejä moottoritietä, poroja, valaita, delfiinejä ja kilpikonnia. Viimeisin vuosi on tuonut elämääni monta uutta tuttavuutta, joista kaikista olen todella kiitollinen.

New Caledonia view
Näkymä Noumealta Uudesta-Kaledoniasta
Vuosi alkoi tuttuun tapaan Levillä josta suorin reitti Helsinkiin kulkee tietysti Rukan kautta. Tammikuuhun kuuluu ehdottomasti myös fiilistely matkamessuilla, josta tällä kertaa löysin edullisen viikonloppuloman Istanbuliin…. No, Turkki jäi tällä kertaa näkemättä levottomuuksien takia.

operahouse sydney by night
Sydneyn oopperatalo laivan kannelta kuvattuna

Helmikuu ja maaliskuun alku menivät kotimaan matkailun parissa, josta tässä ei nyt sen enempää, mutta sen jälkeen olikin suuren seikkailun aika, Tyynenmerenylitys risteillen. Ja kuten tapoihini kuuluu, suorinta reittiä ei ikinä mihinkään vaan aina pitää vähän mutkitella ja tällä kertaa mutka meni Bangkokin kautta. Sieltä sitten Australian Sydneyyn odottelemaan risteilyn alkua. Ensimmäinen kahdesta risteilystä kävi kolmella Uuden-Kaledonian saarella ja Fidzillä pysähdyimme kahdesti. Seuraavalla risteilyllä matkasimme Uuden-Seelannin, Tahitin, Moorean ja Bora Boran kautta Hawaijin Mauille ja Oahulle. Kotimatkalla pakollinen kolmen vuorokauden jalkojen lepuutus Los Angelesissa.

temple wat arun
Wat Arunin temppeli Bangkokissa

local band in bora bora
Paikallinen bändi Bora Boralla

Toukokuussa pari päivää kotiinpaluun jälkeen kutsuikin Tallinna yhden yön pikalomalle. Kesä meni kotimaata kierrellessä, Seinäjoella Tangomarkkinat, viikon mökkiloma Savonlinnassa ja paluumatkalla yö Holiday Club Saimaalla. Seuraavan pidemmän reissun aika olikin sitten ruskan aikaan syyskuussa, jolloin vihdoinkin kävin kauan haaveilemani Saana-tunturin huiputuksen tekemässä ja samalla reissulla poikkeamassa Norjan puolella Skibotnissa kastelemassa varpaat Jäämeressä.


Auringonlasku Floridan Key Westillä
Marraskuun lopussa olikin sitten vuorossa täysin uuden mantereen valloitus, Etelä-Amerikan ja kuten tapoihin kuuluu tännekää en rinkka selässä lähtenyt vaan risteillen olisi mannerta tarkoitus kiertää. Joulukuun aikana risteily  pysähtyi  Kolumbiassa, Panamassa, Ecuadorissa, Chilessä ja vuoden viimeinen päivä kuluikin Argentiinassa maailman eteläisimmässä kaupungissa, Ushuaiassa. Panamankanava on nyt koettu, samoin Chilen vuonot ja Magellanin salmi.

Papukaijoja Cartagenan satamassa Kolumbiassa

lauca national park chile
Alpakoita Laucan kansallispuistossa Chilessä 4,5km korkeudella
Beach Ecuador
Playa San Lorenzon tyhjä ranta Ecuadorissa

Vuosi 2017 alkoi vaatimattomasti Kap Hornin kiertämisellä ja sieltä matka jatkui kohti Buenos Airesia, mutta nämä seikkailut pääset lukemaan kevään aikana täältä blogista.

Käytyjä maita 2016 14kpl
Viro
Yhdysvallat (Hawaii, Kalifornia ja Florida)
Norja
Kolumbia
Panama
Ecuador
Peru
Chile
Argentiina

Lentoja 10 kpl ja lentoyhtiöitä 3 (Norwegian, Emirates ja Hawaiian airways)

Risteilypäiviä 52
CelebritySolstice Fidzi ja Uusi-Kaledonia 12 vrk
CelebritySolstice Transpacific 18 vrk
Celebrity Infinity Panaman kanava ja Etelä-Amerikka 15 vrk
Celebrity Infinity Chile ja Argentiina 7 vrk (tämä risteily jatkui vielä tammikuun puolellakin)

Hotelleissa, Airbnb:ssä ja mökeillä nukuttuja öitä en nyt pysty laskemaan, tämän suhteen pyrin pitämään tänä vuonna tarkempaa kirjaa.

Tästä onkin sitten hyvä jatkaa vuotta 2017. Maailmankartassani on vielä Afrikan ja Aasian kokoiset aukot, muutama uusi maabongaus olisi hyvä tällekin vuodelle saada jo tammikuussa saatujen 6 uuden lisäksi :)



58 kommenttia:

  1. Kyllä sinulla on ollut reissurikas vuosi! Oikein kateeksi käy. :) Mikä näistä oli SE vuoden paras matka/kokemus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ehdottomasti sykäyttävin kokemus oli Etelä-Amerikan reissulla yksi laivan retki Lauca National Parkkiin 4585m korkeudelle. Se sijaitsee noin 6 tunnin ajomatkan päässä Chilen Aricasta kohti Bolivian rajaa.

      Ja Havaiji oli ihan mieletön, sydän jäi sinne.

      Vaikea päättää mikä oli just se paras!

      Poista
  2. Molemmat risteilyt kuulostavat todella upeilta kokemuksilta! Mielettömiä reissuja ja eksoottisia maita mahtui sinun vuoteesi :) Ikimuistoisia reissuja myös vuodelle 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi!

      Tämän vuoden osalta reissujen osalta näyttää hiljaiselta, yks Aasian turnee olis marraskuussa vasta varattuna. Mutta onhan tässä aikaa ja parhaimmat ideat tulee yleensä extempore.

      Poista
  3. Ei ihme, että jäänyt sulla tämän muistelupostauksen kirjoittaminen vähän myöhään. On ollut sulla "vähän" muuta :)

    Miten muuten nämä sun kuvat näkyy mulla noin kamalan pieninä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kuvaongelmaa pähkäilin jo viime syksynä ja tulin siihen tulokseen, etten voi asialle mitään. Joillakin selaimilla toimii hyvin, mut jotkut taas ei ymmärrä näyttää kuvia oikein.

      Blogi saattaa muuttaa osoitetta pian, joten katotaan ratkeaako ongelma :D

      Joo, yhdeksäs vuorokausi sängyn pohjalla ja pariin otteeseen olen jo sairaalassakin käynyt, minkäänlaista helpotusta ei ole vielä ollut. Alkujaan mun piti lentää viime maanantaina 23.1 mutta pääsin koneeseen vasta perjantaina. Ja tammikuussa reissuaikataulu oli sen verran kiireinen, että iltaisin kaatui väsyneenä sänkyyn pitkän retkipäivän jälkeen. Onneksi tätä kevättä on vielä jäljellä.

      Poista

  4. Joo, onhan tuossa maailmaa nähty. Etenkin arvostan kokemuksia Etelä-Amerikasta, sillä jos jokin manner on minun suosikkini, niin sitten se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Amerikasta alkaa tulla postauksia heti kun vaan ennätän käydä kuvia läpi, parissa kuukaudessa niitä tuli noin 12000 :D

      Poista
  5. Oho! No jopas on tullut reissattua, hienon kuuloisia reissuja! Itselläni on kokonaan Etelä-Amerikka kokematta vaikka kiinnostusta kyllä olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä halusin käydä lähes koko mantereen kerralla päällisin puolin, päätin että jos johonkin maahan ihastun niin palaan sinne sitten ajan kanssa. Ja tällä hetkellä kaikkiin 11 maahan haluan takas :D

      Poista
  6. Wau, mitä matkoja. Uskomaton vuosi on sinulla ollut. Paljonko sinulla yhteensä on käytyjä maita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa olla kasassa 42, joista viime vuonna uusia tuli 9 ja tammikuussa jo 5 :D

      Tälle vuodelle on vasta yksi reissu varattuna marraskuulle, jolloin uusia kohteita tulee 5, mutta onhan tässä vielä aikaa ennen sitä.

      Poista
  7. Meillä on myös ollut ajatuksissa käydä testaamassa Celebrityn risteilyä jossain vaiheessa, katsotaan koska sille tulee sopiva ajankohta!

    Upea, upea reissuvuosi Sinulla takana, ja paljon kiinnostavia kohteita!

    Toipumisia Sinulle ja matkarikasta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pikkuhiljaa alkaa elämä voittamaan :)

      Ja tälle vuodelle onkin jo jokunen matka varattuna, uusia maita pitäisi tulla vielä ainakin 6 ja pari risteilyäkin Celebrityllä.

      Poista
  8. Ihan käsittämätön vuosi! On sulla pitänyt haipakkaa. :D Olisi varmaan ihan hauska kokea pitkä risteily. Siinä saisi rauhassa mietiskellä ja lueskella, vaikka tekemistäkin varmasti riittäisi. Rupesko ruokailut muuten missään vaiheessa tympimään laivalla?

    Tämä linkki oli mobiiliversiona, siksi varmaan kuvat näkyi Annalla pienenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kati!

      Kevään risteilyillä ei juurikaan ruoka kyllästyttänyt, sen verran useasti kävin maksullisissa erikoisravintoloissa mutta tällä vuodenvaihteen reissulla sitten taas ne samat ruuat (samoja kuin keväänkin risteilyllä) illasta toiseen alkoi vähän tympiä. Kuukauden aikana kävin vaan 7 iltana syömässä erikoisravintoloissa ja kauhean montaa iltaa en myöskään pääravintolassa ollut. Lähinnä buffasta hain jotain tai tilasin huonepalvelusta club sandwichejä :)

      Jaa, en osaa vieläkään vastata kuvaongelmaan :S

      Poista
  9. Oot kyllä kerennyt menemään :D Huippua! Muistan kyllä elävästi kun viime kerran nähtiin Helsingissä TripRepublicissa ja sanoit sen tinder vinkin ihmisten tutustumiseen :D Oonkin muutamalle ystävälle kertonut sitä Hawaiji tarinaa :D
    Toivottavati jossain vaiheessa kerrot lisää noista risteilyistä Fidzille yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sandra!

      Fidziltä löytyy jo juttua, kuten Ranskan polynesiastakin, linkit ovat tuossa jutun lopussa maalistassa :D Ja risteilyjen osuudesta tagilla risteilyt.

      Seuraavaksi alkaa sitten tulemaan juttuja Etelä-Amerikasta :D

      Poista
  10. Ei huono saldo tuo 52 risteilypäivää �� Toivottavasti pääsit eroon jo reissupöpöstäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole päässyt. Olo alkaa olla jo parempi vatsan suhteen, mutta suurin osa noista vatsapöpöistä saattaa laukaista reaktiivisen niveltulehduksen, joka meille reumaatikoille ei ole kovinkaan kiva juttu. Mutta seuraavaa matkaa odotellessa :D

      Poista
  11. Vau, olet ehtinyt vuoden aikana todella moneen paikkaan! Mulla tuppaa venymään nuo reissut aika pitkiksi (viimeksi Los Angelesissa 6kk), joten ei kerkeä kovin moneen kohteeseen vuoden aikana :D Mutta ehtiipähän tutustua kulttuuriin rauhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin opasaikoina samassa kohteessa aina useamman kuukauden, joten nyt yritän taas nähdä mahdollisimman monta kohdetta. Ja Etelä-Amerikka on nyt lähes kokonaa koluttu ja Karibian saaristakin aika monta, täytyy vissiin ottaa seuraavaksi tavoitteeksi Euroopan näkeminen :D

      Poista
  12. Miten ihmeessä sitä kerkeää edes noin paljon reissaamaan :) Mutta reissaajia on kyllä eri tyylisiä, itse en oikein harrasta tuota maabongausta, vaan tulee helposti palattua ainakin Kreikkaan ja Venäjälle aina uudestaan, vaikka muuten haluaakin uusia paikkoja nähdä. Mutta kiinnostavan kuuloisia kohteita, erityisesti Uusi Seelanti ja Norja, joka oli minulla tämän vuoden haaveissa, mutta nyt saattaa suunnitelmat muuttua työjuttujen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole enää työelämässä mukana sairauksieni takia, joten aikaa riittää matkustamiseen.

      Niin, matkailijoita on niin montaa sorttia kuin ihmisiäkin. Mä haluan nähdä mahdollisimman monta maata ja kohdetta, koska opasvuosina jouduin viettämään kuukausia samassa kohteessa.

      Norja on onneksi niin lähellä ja sinne saa halpoja lentoja Norwegianilta, joten viikonloppureissukin on ihan mahdollinen ;)

      Poista
  13. Kurjaa, että matkalta tarttui mukaan muitakin tuliaisia kun upeita muistoja, toivottavasti lääkärit löytävät parannuksen pian! Tästäkin huolimatta aivan upea vuosi sinulla on takana ja monessa upeassa kohteessa olet päässyt käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä odotellaan labrojen tuloksia, että mikä mato mahtoi olla kysymyksessä :D

      Mä toivoisin, ettei tää vuosi jäänyt matkailullisesti parhaaksi vuodeksi vaan että jatkossakin saisin ja pystyisin yhtä paljon matkustamaan.

      Poista
  14. Wau! Huikeita paikkoja. Ei voi kuin avoimesti kadehtia :-)

    VastaaPoista
  15. No vau, melkeinpä hengästyttävä reissuvuosi ja toinen toistaan upeamman kuuloisia paikkoja! Chile ja Patagonia on yksiä mun suurimmista reissuhaaveista, maisemat siellä näyttää upeilta. Ikävän kuuloinen muuten tuo reissutuliainen, pikaista paranemista!

    Kuvaongelmasta sen verran, että normaali ei-mobiililinkki loppuu .html, eli jatkossa kun linkkaat postauksia niin tarkista ettei tuota ?m=1 -osaa ole .html:n perässä, ja blogi näkyy lukijalle normaalina ja kuvat isoina! Testasin, koska mullakin näkyi kuvat pieninä ja blogin koko tausta oli pelkkää harmaata. Ajattelin, että ei tämä blogi kyllä ennen ole tältä näyttänyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paraneminen etenee, toivottavasti ei tuu takapakkia.

      Joo, lipsahti toi väärä linkki, ku tein sen kännykällä enkä läppärillä.

      Chile oli mahtava, kannattaa ehdottomasti käydä, jos joskus sellainen tilanne tulee.

      Poista
  16. Ohoh miten paljon matkoja! Eihän tossa pysyisi ainakaan oma pää enää edes perässä, kuitenkin oon jopa vähän kateellinenkin.. :D Tollanen pitkä risteily ois kyllä joskus mielenkiintoinen kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kärsit blogisi nimisestä pelosta, niin risteillen pääsee lähes joka puolelle maapalloa. Atlantin ylikin ja noi risteilyt ei oo suhteessa aikaan edes kovin kalliita, johtuen siitä, ettei maissaolopäiviä ole eli laivayhtiölle ei tule korvauksia satamamaksuista.

      Pitkällä risteilyllä on aikaa miettiä elämäänsä sekä olla itsekseen, arki kun tuntuu olevan monella todella hektistä nykyään.

      Poista
  17. Ei hitsi miten huikea reissuvuosi sulla on ollut!! Ihan mieletöntä! Tekisi mieli udella mitä teet että lomat riittää vai voitko tehdä etätöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti ole työelämässä sairauksieni takia :( Aikaa olisi matkustaa vaikka koko vuosi, mutta rahat ei sellaiseen riitä.

      Voi kun osaisinkin jotain sellaista, että voisin työskenellä etänä jossain, pysyis reumakin paremmassa kunnossa lämpimissä olosuhteissa.

      Poista
  18. Risteilyt on meille ihan tuntematon reissumuoto (ruostinlaivojahan ei lasketa!), mutta risteillenhän näkee tosissaan helposti vaikka kuinka monta maata. Ehkä vielä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä parasta on se, että matkalaukku tarttee pakata vaan kotona ja seuraavan kerran risteilyn lopussa. Laukku luovutetaan turvatarkastukseen ja toimitettavaksi hyttiin terminaalissa ja viimeisenä iltana laukut kerätään hytin edestä pois. No tälläkin matkalla mulla oli muutama stoppi risteilyn jälkeen ja alkujaan olin miettinyt sitä vaihtoehtoa, että lähettäisin osan tavaroista Suomeen rahtina. En sitä kuitenkaan tehnyt ja raahasin painavaa laukkua mukanani mm Boliviassa, Brasiliassa ja Floridassa sairaalassa :D

      Poista
  19. Sitä on sitten risteilty :-) - taidat jo olla Celebrity Cruisesin osalta varsinainen asiantuntija. Meillä on toistaiseksi puolen tusinan risteilyn osalta pääosa osunut Costalle, kun heidän reittinsä ovat olleet meille niin sopivia. Nyt on vähän suunnitteilla Alaskan risteily Norwegian Cruise Linella - ja eipä ole taaskaan varustamoja juuri vertailu, kun tuon reitti ja ajankohta tuntuisivat sopivan, mutta katsotaan miten käy, syksyyn on vielä aikaa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta kahdella aluksella ollut ja tänä vuonna toivottavasti tulee se pari laivaa lisää :D

      Mulla on jo sen verran etuja Celebrity Cruisesin kantisjärjestelmässä, ettei mun kannata vaihtaa kuin korkeintaan Royal Caribbeanille. Aika suuri kustannus tulee muuten esim siitä paljon parjatusta Cafe Lattesta tai tuoreesta apppelsiinimehusta, jos joutuisin ne maksamaan.

      Poista
  20. Oih, Chile on mun yksi lempparimaista, ja tosi ihanalta kuulostava Tyynenmeren risteily - itse olen tehnyt siellä saarihyppelyä lentäen ��.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmikseni tuolla Tyynellämerellä olisi viihtynyt pidempäänkin, osa saarista oli aivan mahtavia. Ja risteilyllä ei voi itse vaikuttaa aikatauluihin.

      Poista
  21. Mahtava reissuvuosi takana! Eikä huono aloituskaan :-) Kyllä itse mieluummin kiertäisin Kap Hornin kuin laitaisin samannimisen villapaidan päälle :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aloitus oli kieltämättä aika vauhdikas :) Helmikuussa Lappiin, maaliskuussa mökötän kotona ja huhtikuussa auringon perässä lämpimään....

      Poista
  22. Hengästyttävän paljon kohteita ja tosi eksoottisia paikkoja paljon! Tuli heti mieleen, että nyt ei kyllä puhuta mistään budjettimatkailusta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla ollut jonkinlaiset budjetit, en vaan halua paljastaa ihan kaikkea. No jotain voi päätellä siitä, että risteilyt on satasesta kolmeen sataan per vuorokausi ja yksinmatkustava maksaa tuplasti ;)

      Poista
  23. Monenlaista on ollut ja näköjään tälläkin vuodella. Kiva lukea näitä listauksia ja suunnitelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää vuosi alkoi maailmalla ja toivottavasti tulee monta uutta maata vielä tälle vuodelle :)

      Poista
  24. Huh huh! Miten paljon oletkaan ehtinyt. Mielettömältä vuodelta kuulostaa. Onnea uudelle reissuvuodelle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta! Toivon, että tästä vuodesta tulee vielä mahtavampi kuin viime vuodesta :D

      Poista
  25. Ompa kyllä mahtavan kuuloinen reissuvuosi! Paljon kohteita joista en ole osannut (vielä) haaveillakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään vielä muutama vuosi sitten olisi voinut kuvitella, että matkustaisin noihin kaikkiin maihin ... Mutta mitä kaikkea sitä onkin vielä näkemättä?

      Poista
  26. Mahtava reissuvuosi sinulla on ollut! Harmi, että sait sieltä jonkun pöpön tuliaisiksi, toivottavasti paranet pian. Patagonia on paikka, joka keikkuu bucketlistalla hyvin korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ton madon kanssa on vaan opittava elämään, en mä meinaa jatkossakaan yhtään varovaisempi olla sen suhteen mitä reissuilla syön tai juon.

      Patagonia oli upea alue, sinne tekisi itsekin vielä mieli palata. Saas nähdä milloin se olisi mahdollista.

      Poista
  27. Mahtavia kohteita! Voi kun itsekin pääsisi Chileen, taitaa taas siirtyä ensi vuoteen, kun muut reissut vielä rahat ja ajan. Hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä ehdit vielä, sen verran nuori oot (tai siis me kaikki ollaan!). Kannatttaa vaan kalenteriin laittaa jo nyt että lähtee vaikkakin sitten ens vuonna, onpahan aikaa säästää ja maksaa matkaa erissä.

      Poista
  28. Huh huh, minäkin meinasin hengästyä tätä lukiessa! Eikä sun uusi vuosi ole alkanut hirveän hiljaisesti sekään. Mukavaa reissuvuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa reissuvuotta myös sinne :D

      Tässähän ehtii muutaman viikon huilia kotona, ennen seuraavaa reissua Leville :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...