Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

torstai 2. helmikuuta 2017

Iguazún putoukset - 8 kylmää (ja märkää) totuutta!

Iguazún (Iguassu, Iguaçu) putouksia Argentiinan ja Brasilian rajalla hehkutetaan maailman upeimmiksi vesiputouksiksi, putouksia on 2,7kilometrin matkalla 275 kappaletta. Etelä-Amerikan kiertomatkalla minulla oli mahdollisuus vierailla näillä yhdeksi maailman luonnon seitsemäksi ihmeeksi kutsutuilla putouksilla ja matka oli joka pennin arvoinen, vaikkakin muutamia asioita olisi ollut hyvä tietää etukäteen.

iguacu falls brasil
Putouksia Brasilian puolelta

Brazil iguacu cataratas
Brasilian puoli

1) Välttele aluetta viikonloppuisin, jos se vaan on mahdollista. Tai pyri ainakin vierailemaan koulujen loma-aikojen ulkopuolella. Muistathan että alueella vietetään kesää silloin kun Suomessa on hanget korkeat nietokset. Ja syy tähän viikonloppujen välttelyyn on se, että paikalliset tulevat perheineen viettämään picnikkiä alueelle ja lippujen jonottamisen jälkeen saatat päätyä ainakin Brasilian puolella puolitoista-kaksi tuntia kestävään jonoon bussille, joka vie sinut lähemmäksi putouksia noin 7 kilometrin matkan. Kummallakin puolella on tietyissä paikoissa ruuhkaa, joten hymy huuleen, olethan lomalla :)

Lower track Argentiinan puolella

2) Ravintolat alueella ovat järkyttävän ylihintaisia. Hampurilaisateria Brasilian puolella maksaa noin 35-50 realia (11-17 us$) ja pienestä vesipullosta kolme dollaria on mielestäni liikaa. Varaudu matkaan omin eväin ja varaa mukaan runsaasti juotavaa.

Argentiinan puolelta


3) Pistä päällesi vaatteet, joiden kastuminen ei haittaa. Varavaatteet kannattaa pakata reppuun muovipusseihin ja reppukin kannattaa suojata kastumiselta. Ainakin Partioaitassa ja Scandinavian Outdoorissa myydään sadesuojia. Brasilian puolella sinut kastelee hiki ja Argentiinan puolella olet kuin suihkusta tullut, jos käyt katsomassa Devil´s throatin. Jos sinulla on aikaa alueella useampi päivä, niin suosittelen että valitset vierailupäiväksi mahdollisimman aurinkoisen. Silloin putoukset ovat upeimmillaan, sadat sateenkaaret värittävät aluetta ja kastumiseenkin pystyy suhtautumaan huumorilla. Märkänä vesisateessa putouksetkaan eivät näytä hyville.

Putouksia Brasilian puolella

4) Liikkumiseen kahden maan välillä suosittelen lämpimästi taksia, bussit kulkevat miten sattuu ja jos rajalla on ruuhkaa saatat missata illan viimeisen bussin. Taksi Brasilian puolelta Argentiinan puolelle bussiasemalle maksoi 60 realia, eli noin 20 us$ ja kuljettaja odotti rajalla. Brasilian puolella sinun tulee mennä erilliseen rakennukseen valmiiksi täytetyn leimatun maahantulokaavakkeen kanssa ja saada poistumisleima passiisi. Argentiinan puolella on samanlaiset kopit kuin autolähtöselvityksessä mennessäsi Tallinnaan, joten täällä päässä ei ongelmia tule. Tein itse sen virheen, että otin Puerto Iguazun linja-autoasemalta paikallisen bussin putouksille (130 arg pesoa eli noin 8€ meno-paluu) ja koska ensimmäinen bussi täyttyi matkustajista en mahtunut kyytiin ja seuraavan tulo kestikin aikataulun 20 min vuorovälistä huolimatta tunnin. Olisi kannattanut mennä taksilla koko matka.

Paluumatkalla taksi linja-autoasemalta Foz do Iguacuun maksoi 300 pesoa (n. 20€) ja kuski jälleen odotti pitkästä jonosta huolimatta maahantulomuodollisuudet. Suomalaisten ei tarvitse maksaa rajalla mitään emmekä me myöskään tarvitse kumpaankaan maahan viisumia. Jos sinulla ei ole Suomen passia, tarkista tilanne etukäteen.

Paikallisbussi Foz do Iguacun keskustasta putouksille maksoi alle neljä realia suunta (rapiat euron!) ja bussi 120 kulkee noin 20min - puolen tunnin välein. Matka kestää pysähdyksistä riippuen noin 40minuuttia.

Brasilian puolelta

Jännän äärellä Brasilian puolella

5) Ota mukaasi paikallista valuuttaa, lippuja ei voi maksaa dollareilla eikä luottokorteilla, vain käteisellä. Argentiinan puolella pankkiautomaatti sijaitsee lähellä lipunmyyntiä. Liput maksoivat Argentiinan puolella 300 pesoa ja Brasiliassa 63,50 realia, eli noin parikymppiä. Jos sinulla on aikaa vain toisen käymiseen, mene ehdottomasti Argentiinan puolelle! Saman päivän aikana et ehdi käydä kunnolla kummallakin puolen, joten varaa vähintään kaksi päivää aikaa. Jos Brasilian puolen käymisen jälkeen sinulle jää luppoaikaa, kaupungista löytyy uusia ostoskeskuksia ja verovapaiden ostosten tekeminen onnistuu Paraguayn puolella.

Brasilian puolella pääsee lähelle

Näköalasilta Brasilian puolella

6) San Martinin saari saattaa olla suljettuna sääolosuhteiden takia. Älä suunnittele lomaasi sen varaan, että pääset tuolle pienelle saarelle. Jonakin päivänä vedenkorkeus on liian korkea, toisena taas matala. Veneretkiä putousten alle järjestetään kuitenkin joka päivä, hinta oli Argentiinan puolella noin 500 pesoa.

Brasilian puolta

Argentiinan puolella, lower trackin varrella

7) Alueella on hyttysiä, jotka levittävät keltakuumetta, Zikavirusta ja dengueta, joten suojaa itsesi! Suomesta mukana kantamani teho Off tehosi ainakin paikalliseen kantaan.

8) Vaikka koatit eli nenäkarhut näyttävät suloisilta ja kivoilta, ne ovat petoja. Älä missään tapauksessa ruoki kyseisiä eläimiä. Sen lisäksi että saatat itse saada kipeitä puremahaavoja käsiisi ja jalkoihisi sekä vesikauhun, saatat aiheuttaa eläimelle vatsaongelmia ja diabeteksen.
Keskity näiden sijaan ihastelemaan luontoa putousten ympärillä, saatat nähdä isoja monneja uiskentelevan, krokotiilin paistattelevan päivää rannalla tai kilpikonnia. Perhosia ja lintuja alueella on tuhansittain.

Varoituskyltin kuvat eivät taida pelottaa liikaa?

Nenäkarhu eli koati lempipuuhassaan

Muiden suomalaisten bloggaajien kokemuksia voit käydä lukemassa Britannikan tai Marimenten  sekä ihanan Anna-Katrin Adalminas Adventures-blogista.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Muru Mou ja Skimbaco

Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä.
Tälläistä Brasilian puolella

30 kommenttia:

  1. On upeat maisemat! Ja nuo apinat kyllä pelottaisi mua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No apinoita harvemmin näkee, mutta noita nenäkarhuja on liiaksikin asti. Ja ne siis haistaa sen, jos sulla on repussa tai taskussa ruokaa. Ignooraamalla ne täysin ja pitämällä reppunsa kaukana noista ja tietysti taukopaikoilla syödessä kattoo vähän, ettei edes yritä houkutella paikalle niin ehjänä selviää :D

      Huomasin vaan yhden "hauskan" jutun, eräs kundi ruokki noita ja kun pisti loput sitten omaan suuhunsa eikä karvakavereille, niin hetken päästä saikin sitten kuset jaloilleen :D

      Poista
  2. Putoukset on niin upeita. Mutta tuo jonotus ja väkimäärä kuulostavat rasittavilta. Näyttää tosin siltä, että näkymät korvaavat vaivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannattaa mennä jos vaan on mahdollista. Rento asenne vaan mukaan niin jonottamisen ja ruuhkan kestää :D

      Poista
  3. Erinomaiset vinkit ja kiehtovat kuvat! Tykkään tällaisista postauksista :-) Toivottavasti jonain päivänä nämä putoukset näen livenä...

    VastaaPoista
  4. Hyviä vinkkejä! Taksilla ajaminen kuulostaa järkevältä vaihtoehdolta, jos jonot bussille on tuntien mittaiset ja bussit muutenkin tulee miten sattuu. Aikamoiset kynnet nenäkarhulla, noilla kun raapaisisi....

    VastaaPoista
  5. Mielettömät putoukset ja kuulen ihan kohinan korvissani. Todella käytännöllinen ja hyvä postaus! Kuulostaa sille, että taksisuhaaminen on todella järkevin tapa liikkua maiden välillä.

    VastaaPoista
  6. Auts, melkoisia haasteita olet joutunut kohtaamaan! Mutta kiitos, että jaoit hyvät vinkit eteenpäin, niin osan ehkä pystyisi välttämään. Putoukset näyttävät todella upeilta!

    VastaaPoista
  7. Olipa hyviä vinkkejä! Kaikesta huolimatta nenäkarhu näytti varsin söpöltä! ;)

    VastaaPoista
  8. Minä olen liikkunut märillä seuduilla sellaisella setillä, että niin vähän päälle kuin suinkin mahdollista, niin ei niitä kastuneita vaatteita ole paljoa tai jos on kylmä ja märkä, niin villaa, joka lämmittää märkänäkin. Sitten reppuun vaihtovaatteet. Varmaan on tipujen suhteen sellainen mesta, että siellä viihtyisi useitakin päiviä.

    VastaaPoista
  9. Mahtavat vinkit! Tämän postauksen kaivan esiin, kun tulee aika suunnata tuonne :) Tällä hetkellä kolmesta suuresta on nähtynä vain Victorian putouksen, mutta kyllä tämä Iguazu ja myös Niagara odottavat vuoroaan!

    VastaaPoista
  10. Tosi hyvät vinkit, jos harkitsee retkeä tuonne. Nenäkarhut näyttävät melkoisilta :) Kuvista tulee muuten märkä fiilis jo valmiiksi.

    VastaaPoista
  11. Kävin Iguassun putouksilla viime marraskuussa, ja oli kyllä aivan mieletön retki, tuntui kuin paratiisissa olisi ollut! Osansa oli varmasti aurinkoisella ja lämpimällä säälläkin. Tykkäsin näistä ehkä enemmän kuin Victorian putouksista. Me oltiin liikenteessä viikonloppuna, mutta marraskuussa kun ei ole mikään loma-aika niin jonot olivat maltillisia. Pisin jonotus oli pois lähtiessä porteille vievään bussiin, ja siinä meni ehkä 30 minuuttia. Minusta ainakin Brasilian puolella kelpasi korttikin maksamiseen, mutta sen varaan ei silti kannata laskea. Ja tosiaan, putoukset kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa molemmilta puolilta! :)

    VastaaPoista
  12. Mahtavia kuvia ja tosi hyviä vinkkejä! Mä luulen kyllä omalta kohdaltani, että en jaksaisi jonottaa...

    VastaaPoista
  13. Uskomattomat putoukset ne kyllä on <3 KAUNISTA! Hyvä kun teit tämmösen vinkki postauksen aiheesta. Moni ei tosiaan osaa varmasti varautua kaikkeen ja tämmöiset vinkit ovat todella tärkeitä!

    VastaaPoista
  14. Jollain tavoin näiden kuvien ansiosta sai paremman kuvan paikasta. Hyvät tarpeelliset vinkit. Kaunista mutta en tiedä uskaltaisinko tuolla sillalla kulkea...

    VastaaPoista
  15. Mä joskus haaveilin tuonne menosta ja on kyllä kuvissakin tosi hienon näköistä. Toisaalta se on kiva, että eläimiä pääsee näkemään luonnossa, mutta noi nenäkarhut on kyllä pelottavan oloisia. :D

    VastaaPoista
  16. Upean näköistä! Tuonne on päästävä! Heh, koateihin onkin tullut törmättyä Meksikossa, samoin niiden sukulaisiin, pesukarhuihin, jotka tuntuvat olevan yhtä petollisia nappisilmiä.=)

    VastaaPoista
  17. Upeat maisemat. Olen fiilistellyt jo pienempienkin putousten äärellä, joten mitenhän mulle tuolla kävisi :-/ :D

    VastaaPoista
  18. No onpa kyllä hienon näköistä! Ja todella hyviä vinkkejä, täytyy yrittää tuonne(kin) päästä joskus :D Ja en kestä miten söpöjä nuo nenäkarhut, vaikka ulkonäkö saattaakin sitten pettää.

    VastaaPoista
  19. Hei tosi hyviä ja käytännönläheisiä vinkkejä. Uskon, että ihan ensimmäisenä tuonne ei tule reissattua, mutta never say never. Noi nenäkarhut ovat tosi suloisia - voin kuvitella, kuinka moni on saanut pureman käteensä.

    VastaaPoista
  20. Upean näköinen paikka josta en muista koskaan kuulleeni (aukko sivistyksessä selvästi).

    VastaaPoista
  21. Käytännönläheinen juttu! Putoukset ovat vielä näkemättä eivätkä nyt hetimmiten suunnitelmissakaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka päädyttäisiin vielä hakemaan Etelä-Amerikasta Paraguay ja/tai Bolivia -pisteitä, tämä voisi sopia samalle reissulle :-)

    VastaaPoista
  22. Upea paikka! Hyvä vinkki tuo että viikonloppuja ja juhlapyhiä kannattaa välttää. Liian isot ihmismäärät saattavat helposti pilata paikan tunnelman, oli kyse sitten miten upeasta paikasta tahansa.

    VastaaPoista
  23. Todella upeat putoukset! Hienoja vinkkejä olit listannut. Kyllä ottaisi päähän jos käteistä ei olisikaan mukana.

    VastaaPoista
  24. Erinomaiset vinkit, mutta mikä olikaan se päivä, kun tuolla ei ole muita, aurinko paistaa, nenäkarhut ei pure, luottokortit toimii ja ei kastu ;-)

    VastaaPoista
  25. Aijai - melkoisen paratiisimaiset tunnelmat tuolla <3

    VastaaPoista
  26. Tuonne olisi mahtavaa päästä. Suunnittelin muutama vuosi sitten reissua Brasilia - Argentiina akselilla ja putoukset olivat ykkösenä listalla. Matka ei valitettavasti toteutunut, mutta haave jäi elämään.

    VastaaPoista
  27. Todella upeita kuvia! Olen suuri putousten fani! Noista tulee varmaan huumaava pauhu. Putoukset ovat mielenkiintoisia, kun ne voi kuulla jo kaukaa, toisin kuin vettä normaalisti. Jos ikinä tuonne menen, pitää kaivaa postauksesi vinkkeineen esille.

    P.s. IGTT:n sääntöihin kuuluu käyttää vain Instagramissa julkaistuja kuvia.

    VastaaPoista
  28. Jopas on komeat maisemat! Erittäin hyödyllinen vinkkilista jos on putouksille menossa. Ja heh, minä ainakin kiertäisin nuo nenäkarhut kaukaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...