Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Bula! Bula!


Tervetuloa Fidzille! Laivasta satamaan astuessa alkaa ympäriltä kuulumaan Bula! Bula! Ja ympärilläsi on hetkessä kymmeniä iloisesti hymyileviä ihmisiä. Kerrot olevasi Suomesta ja saat osaksesi ihmettelyä, mitä kummaa teet näin kaukana kotoa?

"Oletko pitkään? Onko tämä ensi kertasi Fidzillä? Missä olet jo käynyt? Maistuisiko kava?" Kukaan ei kommentoi ulkonäköäni, ei kauniita silmiäni eikä kysele siviilisäätyäni. Olen tullut paratiisiin.

Suomiko käskyjen luvattu maa?
Fidzin saarta runnoi sykloni helmikuun lopussa ja maaliskuun lopussa pääsaarella Viti Levulla oli vielä nähtävissä hirmumyrskyn aiheuttamia tuhoja. Yli 300 km tunnissa puhaltaneet tuulet veivät heppoisimmat katot mennessään, saivat joet tulvimaan ja sähköt katkeamaan lähes koko pääsaaren alueella. Pienemmillä saarilla tuhot olivat vielä tätäkin suuremmat. Viimeisimpien tietojen mukaan 42 ihmistä sai surmansa Winstonin riehuessa saarien yllä.

Olin hiukan huolissani kun kuulin uutiset syklonista, miten kävisi risteilyn suunniteltujen pysähdysten kanssa mutta sain varmistuksen laivayhtiön edustajilta, ettei saarelle mentäisi jos siellä olisi turvatonta turistien olla. Mutta, miten tämä kaikki vaikutti paikallisten arkeen ja toimeentuloon?

Bussipysäkillä...
Suurin osa kansalaisten toimeentulosta tulee maanviljelyksestä (sokerin viljelystä) ja turismista ja nämä kaksi elinkeinoa kokivat suurimmat kolahdukset. Satoja menetettiin ja osa suurista matkanjärjestäjistä peruutti loppukauden matkat Fidzille. 39 000 ihmistä on vailla katastrofiapua, jota onneksi lähimmät suuret maat Australia ja Uusi-Seelanti ovat lupautuneet antamaan. Jo ennen hirmumyrskyä yli 67 000 Fidziläistä sai apua El Niñon aiheuttaman kuivuuden takia. Unicefin mukaan kestää kuukausia, ennen kuin infrastruktuuri saarilla saadaan palautumaan hirmumyrskyä edeltäneelle tasolle.

Paikallinen marketti

Cava seremoniasta












Port Denarau



Nadin linja-autoasemalta
Mitähän pikkumiehellä mielessä?

Harvassa maassa olen tavannut niin onnellisia ja sydämellisiä ihmisiä kuin Fidzillä ja vieläkin saa kyyneleet silmiin paikallisen nuoren naisen kommentti: " Voisitko kirjoittaa blogiisi siitä, kuinka paljon turismi merkitsee meille. Se on kylämme ainoa tulonlähde ja olemme onnellisia jokaisesta matkailijasta, joka vierailee luonamme." Toivon sydämestäni, että Faithin kylään saapuu roppakaupalla turisteja nauttimaan palasen aitoa Fidziläistä elämänmenoa. 

Harvaan paikkaan missä olen käynyt on tehnyt mieli jäädä tai palata heti takaisin mutta Fidzi on yksi niistä, jonne haluan palata takaisin. Ja tällä kertaa parin päivän pysähdys satamissa ei riitä vaan haluan päästä näkemään arkea elämällä paikallisten joukossa.

Ps. Tulihan niitä turistinähtävyyksiäkin katseltua, vesiputousta ei voinut vesiputoukseksi kutsua kuivan ilmaston johdosta, Denareaun saari taasen oli täynnä turisteja ja amerikkalaisia pikaruokaketjuja, huvipursia ja luksushotelleja. Parasta antia oli kuitenkin matka Lautokasta Nadiin paikallisbussilla (2,65 paikallista dollaria / suunta, noin 1 h).  Ihan sama vaikka saarella onkin harrastettu kannibalismia, Fidzille on vielä päästävä! Bula!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Bangkokin katoilla

Bangkok - valtavan iso, ihmisiä kuhiseva, kiehtovan eksoottinen, välillä niin likaisen kuvottava, äärimmäistä köyhyyttä ja toisaalta taas sanoin kuvaamatonta luksusta, sitä kaikkea on Bangkok. Ja mikäpä olisi parempi paikka katsella Enkelten kaupungin kuhinaa kuin jonkin kaupungin lukuisan pilvenpiirtäjän korkeuksissa sijaitseva terassi.

Kaikille Bangkokin kävijöille on varmasti tuttu paikka Baiyoke Sky Hotellin näköalaterassi Thaimaan korkeimman rakennuksen 84. kerroksessa. Paikalle löytää helpoiten Ratchapraropin asemalta, josta on noin viiden minuutin kävelymatka perille. Kerroksesta 18 löytyy lipunmyyntipiste, jossa voit valita useista vaihtoehdoista, riippuen siitä haluatko syödä vai vaan nauttia maisemista. Lipun saatuasi suuntaat toiselle hissille, joka kuljettaa sinut kerrokseen 77, jossa pääset tutustumaan tarkemmin torniin ja voit ihastella kaupunkia kaukoputkilla. Vihdoinkin on aika siirtyä ylempiin kerroksiin jälleen eri hissillä ja yhden porrasvälin nousun jälkeen oletkin pyörivällä ulkoterassilla.

Lippu, joka sisältää yhden juoman kerroksen 83 baarissa maksaa ennen iltakuutta 300 THB ja iltakuuden jälkeen 400 THB. Baari on jo hiukan kulahtanut ja henkilökunta kyllästyneen oloista, joten jos mieluummin nautit juomasi ulkona puhaltavan tuulen hulmutellessa hiuksiasi, niin selaa sivua alaspäin.





Koska kaupungissa on kattoterasseja vaikka kuinka paljon ja aikani täällä rajattu, niin päätin keskittyä vierailemaan vain Sukhumvit Roadin varrella tai välittömässä läheisyydessä olevissa paikoissa. Aloitin kierrokseni saapumalla junalla Nanan asemalle, josta uloskäynti kolmosesta lähdin kävelemään Soi 11 eteenpäin. Pitkästä matkaa näkyykin Fraser Suitesin valomainos ja kunhan talon nurkalle pääset niin paikalta löytyy opasteet talon taakse, jossa sisäänkäynti Above Eleven rooftop baariin. Talon kerroksesta 33 löytyy tämä paikka, joka tunnetaan perulais-japanilaisesta ruokalistastaan ja tiukasta pukeutumiskoodistaan, jonka huomasin siitä, että henkilökunta naureskeli lenkkareilleni ja repulleni. No muutaman kuvan sain kuitenkin ottaa. Pöytävaraus on suositeltava. Avoinna joka päivä ilta kuudesta yökahteen.




Above elevenin välittömässä läheisyydessä sijaitsee Le Fenix hotelli, jonka kasikerroksesta löytyy omaan makuuni kotoisampi vaihtoehto edelliseen verrattuna, Nest. Rantatuoleja hiekalla, hyvää musiikkia, loistavan makuisia drinkkejä ja edullista ruokaa.

Täällä mohito ja pad thai maksoivat noin 500THB ja ainakaan alkuillasta ei paikalla ollut ruuhkaa. Useina iltoina viikossa täällä järjestetään erityyppisiä juomabuffeita, keskiviikkoisin juo niin paljon kuin pystyt 600 THB :) Ja osoite siis Sukhumvit road, soi 11, Le Fenix hotelli, noin 10 min kävely Nana-asemalta. Avoinna kuudesta yökahteen.





  


Matka jatkui Sukhumvit roadia eteenpäin Thong Lor asemalle, josta taas samainen uloskäynti nro 3 johdattaa lähelle Marriot hotellia, josta löytyi kerroksesta 45 kattoterassi Octave

Tyypilliseen Marriot tyyliin täällä saa palvelua ja vihdoinkin löytyi myös sujuvaa englantia puhuvaa henkilökuntaa. Drinkkilista oli kattava ja täällä sai erittäin hyvän mohiton alle 300 THB:lla. Lisäksi pöytään tuotiin kipollinen pähkinöitä. Avoinna joka päivä klo 17 - 02. 

Hotellin uima-allasaluekin näytti viihtyisältä, täytyykin pitää silmät auki, jos seuraavalla Bangkokin lomalla yöpyisikin täällä ja sattuisi löytymään esim booking.comin kautta hyvä hinta huoneelle. 









Oman hotellini vastapäätä on avattu viime vuoden puolella Cielo Sky Bar. Paikalle löydät kun nouset junasta Phra Khanong asemalla uloskäynti 3 ja suuntaat kohti soi 69/1. Kohta näetkin vasemmalla puolella Kauppatorin rannassa pissineen pojan sukulaisen ja olet saapunut jo liki. Rakennuksen 46. kerroksesta löytyy erittäin viihtyisä terassi ja ruokalistakaan ei näyttänyt hassummalta. Drinkkien hinnat pyörivät noin 300 THB. Avoinna joka päivä klo viidestä puolilleöin. Täällä myös pukukoodi, eli shortsit, uima-asut ja fliplopit kuuluvat allasalueelle, ei ravintolaan.













Mikä on sinun suosikkisi Bangkokin kattoterasseista tai upeat maisemat omaavista ravintoloista?

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Iltatorilla Bangkokissa

Aiemmilla Bangkokin visiiteillä olen käynyt Chatukhakissa ja tällä kertaa halusin nähdä ja kokea jotain muuta. Olin muutamista blogeista huomannut Rot Fai -iltatorista juttua ja kun hieman surffailin, niin löysin tietoa, että kaupunkiin on avattu keskeisemmälle paikalle The new Rot Fai market, joten sinne oli suunnistettava.

Netistä löytämäni tiedon perusteella paikka on auki torstaista sunnuntaihin iltapäivä viiden ja puolenyön välillä, mutta muutaman myyjän kanssa juteltuani kuulin, että osa kauppiaista ja kojuista on auki myös tiistaisin.

Se alkuperäinen Rot Fai sijaitsee kauempana keskustasta mutta uuden löytää helposti Thailand Cultural Centerin välittömästä läheisyydestä Esplanade ostoskeskuksen takaa ja metrollahan tuonne on helpointa saapua. Seuraamalla ihmisvirtaa, melua ja tuoksuja paikalle löytää, jos ei malta opasteita seurata.

Suurin osa asiakkaista oli nuoria ja tavaraa myynnissä laidasta laitaan,täältä löydät kuitenkin helpoiten retroa ja ainakin kiinteiden liiketilojen perusteella suosittelen tätä paikkaa fiftarihenkisille tai ruoka-addikteille. Perus pad thaita täältä ei löytynyt, mutta lähes kaikkea muuta.










































Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...