Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

lauantai 27. helmikuuta 2016

Reiluako?

Reilu matkailu? Kestävä matkailu? Vastuullinen matkailu? Onko se pelkästään sitä, että ajatellaan ympäristöasioita vai voisiko se olla jotain muuta? Onko reilua että matkasi hinnasta suurin osa menee isolle monikansalliselle yritykselle ja paikallisille yrittäjille ei jää lomastasi juuri mitään? Mites kestävyys, tarkoittaako se matkan kestoa vai aivan muuta?

Viime aikoina blogeissa olet saattanut törmätä hästägiin #ReilutBlogit vol 2. Matkakuume.netin Gia pohti viime viikolla blogissaan matkanjärjestäjien vastuuta reilun matkailun toteutumisessa. Onko meillä kuluttajilla mahdollisuus valita ja kuunnellaanko meitä?

Animalian valasryhmän blogista löytyy kattava tietopaketti delfiinien viihdekäytöstä matkailussa. Karua luettavaa, mutta onneksi meillä kuluttajilla on mahdollisuus vaikuttaa omilla valinnnoillamme. Ihmisten valveutuneisuuden ansiosta Suomen ainoa delfinaariokin Tampereen Särkänniemessä lopetettiin. "Luonnossa delfiinit saattavat uida jopa 160 kilometriä vuorokaudessa ja sukeltaa 60 metrin syvyyteen. Mikään delfinaario ei mahdollista delfiineilleen tällaisia puitteita, jossa ne voisivat toteuttaa lajilleen tyypillistä käyttäytymistä." Haluatko sinä olla tukemassa tälläistä toimintaa? Osallistumalla Finnmatkojen, Tjäreborgin tai Aurinkomatkojen Loro Parquen retkelle tuet eläinrääkkäystä ja se ei ole reilua.

Tiesitkö, mitä haittaa delfiinille on uimisesta ihmisen kanssa? Jos et tiennyt, niin tämän luettuasi tiedät. "Delfiinien kanssa uimisessa on samat ongelmat kuin delfinaarioissa: Palveluntarjoaja käyttää usein vangittuja delfiinejä, jotka elävät kurjissa oloissa ja kärsivät korkeasta stressitasosta. Mikä pahempaa, delfiinien kanssa uiminen saattaa olla vaarallista myös ihmiselle, sillä delfiinit ovat villieläimiä ja koulutetutkin yksilöt saattavat käyttäytyä arvaamattomasti. Delfiinien tiedetään purreen uimareita ja aiheuttaneen mustelmia, raapaisuja ja jopa rikkoutuneita luita. Delfiinit myös välittävät tauteja, jotka saattavat tarttua ihmisiin." Ehkäpä vielä jonain päivänä kaikki maailman delfiinit saavat uida onnellisina avomerissä.

David Blaikie / Flickr

Reilua ei myöskään ole ottaa itsestään kuvaa Facebookkiin poseeraten huumatun ja lääkkeillä rauhoitetun tiikerin vieressä Thaimaan temppeleillä. Toiminta ainakin Kanchanaburin temppelissä on jouduttu lopettamaan. One green planet kirjoittaa sivuillaan lisää aiheesta.

Xiquinho Silva / Flickr

Mitä muuta matkailija voi tehdä tehdäkseen maailmasta reilumman? Tässä muutamia vinkkejä:
- suosi paikallisia pienyrittäjiä isojen hotelliketjujen sijaan
- mieti mitä syöt, kannattaa suosia paikallisesti tuotettua ruokaa ja välttää mm haineväkeittoa. Kyseisen keiton takia vuosittain noin 73 miljoonaa haita tapetaan ja niistä käytetään vain evät.
- jos matkustat kauaksi, suosi välilaskuttomia lentoja ja yritä viipyä perillä mahdollisimman kauan
- miksi vaihdat hotellissa pyyhkeen päivittäin, teetkö näin myös kotona?
- käytä sähköä ja vettä säästeliäästi, tuhlaatko kotonasikin?

Allan Lee / Flickr

Mikä sitten on matkanjärjestäjän vastuu kestävässä matkailussa? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että puheet ovat isommat kuin teot. Ei se enää nykypäivänä riitä, että hotelleilla on ympäristösertifikaatteja, jos esimerkiksi jätteiden käsittelyyn hotellialueen ulkopuolella ei ole minkäänlaisia resursseja. Onneksi meillä on vaihtoehtoja, Killroy ja Mandala ainakin.



Bellalla on nuoresta iästään huolimatta hyvin tärkeää asiaa meille matkailijoille!


#ReilutBlogit vol. 2 -haaste (kopioitu matkakuume.netin postauksesta)

Toivottavasti saisimme myös tälle haasteelle paljon osallistujia, sillä tiedon levittämisessä riittää vielä työnsarkaa.

 Lukijani, kertoisitko kommenteissa seuraavista asioista:
  • Vaikuttaako vastuullisuus valintaasi loma-, retki- tai aktiviteettikohteesta päätettäessä?
  • Mitä toivoisit matkatoimistoilta tämän asian puitteissa?
  • Mistä löydät tietoa vastuullisista nähtävyyksistä ja retkistä matkakohteissa?

Ja sinä matkabloggaaja:

1. Kerro vanhasta muistostasi matkalta, joka näin jälkikäteen näyttää epäeettiseltä. On ihan ok muuttaa mielipiteitään ja toimintatapojaan.

2. Kerro yhdestä tietoisesta vastuullisesta valinnasta, jonka olet matkoillasi sen jälkeen tehnyt.

Haasta mukaan kaksi bloggaajakollegaasi haasteeseen ja kysy myös lukijoiltasi kokemuksia!

Bloggaajan ei tarvitse haasteita toiselta odotella, tähän saa osallistua haastamattkin kuka tahansa.

Minun muistoni epäeettisyydestä liittyvät opasvuosiini, olen myynyt ja opastanut retkillä, joissa on ratsastettu kameleilla, nälkiintyneillä aaseilla ja ajettu vossikoilla kovalla asfaltilla. Olen myös suositellut lapsiperheille retkeä delfinaarioon ja voin sanoa suoraan, etten myynyt retkiä sen takia että oppaat saavat niistä oman korvauksen vaan siksi, että halusin asiakkaille muutakin ohjelmaa lomalle kuin altaalla makoilun. Olisin omalta osaltani voinut vaikuttaa enemmän siihen, että johtoportaassa olisi tiedetty esim snorklausretkien ympäristöä kuormittavasta toiminnasta.

Viator.com /Flickr

Nykyään matkoillani pyrin valitsemaan paikallisen omistaman majoituksen ja helpoiten olen huomannut sen onnistuvan airbnb:n kautta. Itsekin saan sisäpiirin vinkkejä lomatekemisiin ja hyviin ravintoloihin kun asun paikallisen kanssa hänen arjessaan. Retket pyrin myös ostamaan paikallisilta pienyrittäjiltä ja tuliaisiksi valitsen paikallisia herkkuja tai käsitöitä. Retkissä suosin lihasvoimalla tehtäviä juttuja moottorilla kulkemisen sijaan. Teen mieluummin yhden pitkän matkan vuodessa kuin lentäisin joka kuukausi lyhyellä lennolla ja matkaan yritän ottaa mahdollisimman vähän tavaraa. Entisenä eläintarhojen ystävänä mietin nykyään kahdesti menenkö katsomaan vangittuja eläimiä vai löytyisikö tälle toiminnalle vaihtoehtoa. Tässä tuli nyt useampi asia ja joka kerta matkallani huomaan mitä voisin vielä tehdä paremmin.

26 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että niin moni levittää sanaa! Itselläni myös postaus työn alla. Hyvä tiivistelmä tässäkin. Tuohon delfiinien kanssa uimiseen vielä, että sen voi harvoissa ja valituissa paikoissa myös tehdä eettisesti, siis paikoissa joissa delfiinit ovat vapaana luonnossa ja omasta tahdostaan tulevat ihmisiä morjestamaan. Näitä paikkoja on jonkin verran ympäri maailmaa, itse kävin Australian Rockinghamissä, jossa homma hoidetaan erittäin hyvin. Silti täytyy aina ennen matkaa ottaa selvää, miten vastuullista homma on. Meinasin tästäkin kirjottaa vielä oman postauksensa.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti tää blogikampanja saa ihmisiä ajattelemaan vähän tarkemmin, että miten asiat voisi tehdä kaikkien kannalta hyvin.

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun osallistuit kampanjaan! Tieto lisää tuskaa - mutta onneksi myös positiivisia asioita, kuten esim. epäteettisten eläinretkien poistamista matkanjärjestäjien valikoimista.

    Aina isot ketjufirmat eivät ole kaiken pahan alku ja juuri, eivätkä pakettimatkatkaan - joskus omatoiminen matkustaminen saattaa itseasiassa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tätä paketti vs omatoimihommaahan on paljon vertailtu, mutta kannattaakin aina ottaa hyvin selvää ja vaikka kysellä matkanjärjestäjältäkin suoraan ehdotuksia eettisistä aktiviteeteista lomalla. Ei ne paikalliset toimijatkaan aina eettisesti toimi, ja usein myös isoilla matkanjärjestäjilla on mahdollisuus myös puuttua ja vaikuttaa paikallisten toimintaan, jos se on esim. matkailuelinkeinon kannalta haitallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kuin Anne yllä! asioilla on aina monta puolta ja etukäteen kannattaa ottaa kunnolla selvää. Ja tämä kamppanja on kyllä tosi hyvä juttu kaikin puolin! Tärkeää asiaa.

      Poista
  4. Hyvä postaus tärkeästä aiheesta! Hyvin olit koonnut asioita ja keinoja, joihin joka ikinen matkailija voi kiinnittää huomiota omalla matkallaan. Yritän itsekin jossain vaiheessa kirjoittaa oman postauksen aiheesta - on tämä niin tärkeä asia!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tanja tästä kattavasta ja rehellisestä kirjoituksesta!

    Kaikki meistä on varmasti tehnyt ties minkälaisia huonoja valintoja ennen kuin tiesi miten asian laita oikeasti onkaan. Ei sille vaan voi mitään. Mutta juuri siksi on niin hienoa että sinäkin jaat näin avoimesti näitä kaikkia kertomuksiasi lukijoille - monenkin asian uhalla.

    Toivottavasti rohkeuttasi osataan arvostaa!

    Tuo haineväkeitto on aivan järkyttävän surullinen asia. Miikalla on siitä vielä tulossa myös pitkä postaus, kunhan ehtii saamaan faktat paikoilleen. Onneksi siitäkin puhutaan yhä enemmän.

    Jotenkin toivoisin että matkanjärjestäjät alkaisivat liiketoiminnassa tuomaan enemmän eettisiä retkikohteita valikoimaan. Aurinkomatkat olivat näemmä niin tehneetkin, vaikka harmillisesti heiltä löytyy myös esimerkiksi tuo Loro Parque valikoimistaan.

    Kyllä me vielä maailma muutetaan, eikös niin? :)

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä ihan tosi hyvä kampanja! Nämä on niin tärkeitä asioita, että näitä asioita ei voi koskaan puida liikaa.

    VastaaPoista
  7. Löytäisipä tämä blogikampanja mahdollisimman laajan yleisön! Oma postaukseni aiheesta on edelleen ajatuksen tasolla, inspiraatiota odottelen :)

    VastaaPoista
  8. Itselläni on tämän kampanjan postaus vasta mietinnässä. Tärkeitä juttuja, tosin eivät niin yksiselitteisiä monessa tilanteessa. Toivotaan, että nämä postauksen tavoittavat mahdollisimman paljon väkeä!

    VastaaPoista
  9. Niin kuin Ansku tuossa sanoi, että toivottavasti tämä kamppis tavoittaa mahdollisimman suuren yleisön - ja tietysti myös ne matkanjärjestäjien päättävät tahot!

    VastaaPoista
  10. Kommentoin samaan tapaan kuin muitakin (näitä kun alkaa nyt olla - ja hyvä niin - niin monessa blogissa).
    Eläinten huomioiminen on toki hyvä juttu, mutta kestävintä kehitystä tuolla alueella lienee myös huomioida ihmisetkin. Esim. Afrikassa salametsästyksen kieltäminen ei auta, jos se on liian tuottoisaa ja muuta työtä ei ole tarjolla.

    VastaaPoista
  11. Voihan, myös mun jättämä kommentti kadonnut jonnekin bittiavaruuteen. Joka tapauksessa on tosi hienoa, että jaoit kokemuksia opasvuosiltasi. Toisaalta se myös opettaa olemaan entistä kriittisempi matkanjärjestäjiä kohtaan. Ihan varmasti on oppaita, jotka suosittelevat epäeettisiä kohteita provikkapalkkiot silmissä kiiluen.

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa että niin monet ovat lähteneet tähän kampanjaan mukaan! Kuten yllä on jo todettu, kaikki ei vain ole niin mustavalkoista kuin miltä ensin näyttää, ja niinpä kirjoitinkin oman postaukseni eläintarhojen roolista uhanalaisten lajien suojelussa.

    VastaaPoista
  13. Tämä on hyvä kamppanja, tulee varmasti jokaisen matkablogeja lukevan näkyviin. Sen verran laajasta postauskamppanjasta on kyse. Sanoista tekoihin, jokainen voi omalla panoksellaan vaikuttaa kestävään matkailuun.

    VastaaPoista
  14. Tosissani toivon, että tämä saavuttaa suuren yleisön. Olen sen verran eläinrakas tyyppi, että sydäntä kylmää aina, kun huomaa että joku kehuskelee esimerkiksi valokuvalla jossa poseeraa tiikerin kanssa. :(

    VastaaPoista
  15. Hyvä kampanja, toivottavasti se saa osaltaan paljon hyvää aikaan.

    VastaaPoista
  16. Ei vaadita paljoa vaan nimenomaan pienillä teoilla niin moni voi näihin asioihin vaikuttaa kun vain tietoisuutta lisätään enemmän. :) Vastaava kirjoitus tulossa myös meiltä heti kun aika antaa myöden. Tärkeän asian puolesta! Ja voi Bella<3

    VastaaPoista
  17. Hienoa, että moni on tarttunut tähän haasteeseen! Mitä useammalta suunnalta tietoa tulee, sitä todennäköisemmin se tavoittaa aiheesta tietämättömiä! Moneen postaukseen jo sanoinkin, että tästä olisi hyvä itsekin kirjoitella. Moni on vaan ehtinyt mun edelle ja en haluaisi toistaa samoja asioita vaan löytää sen oman näkökulmani. Vaikka toki jokainen aihetta koskeva postaus on arvokas :) Tota hotellien pyyhejuttua kyllä jaksan ihmetellä. En mä todellakaan kotona vaihda pyyhkeitä päivittäin. Edes viikoittain. Miksi sitten hotellissa täytyy? Ellei jostain syystä ole kieriskellyt koko päivää mudassa ja pyyhe on oikeasti likainen...

    VastaaPoista
  18. Hienoa kun niin moni bloggaaja on jo osallistunut kampanjaan, toivottavasti moni alkaa miettiä entistä enemmän omia valintojaan matkaillessaan. Oma tietoisuuteni lisääntyi paljon kampanjan ensimmäisen kierroksen ansiosta. Ennen sitä en tajunnut suhtautua esim. eläinaktiviteetteihin kriittisesti. Nyt kiinnitän valintoihini huomattavasti enemmän huomiota.

    VastaaPoista
  19. Kiinasa oli tuota haineväkeittoa tyyliin joka toisen ravintolan ruokalistalla. Jäi maistamatta. :( Eikä se ole kuulemma edes hyvää!

    VastaaPoista
  20. Hyvä kirjoitus ja myös hyviä vinkkejä siitä miten omalla toiminnallaan voi edesauttaa matkailua eettisempään suuntaan!

    VastaaPoista
  21. Nuo tiikerikuvat saavat mut näkemään punaista useammankin kaverin sosiaalisessa mediassa... Onneksi itse tietää paremmin! Nyt vaan odotellaan matkanjärjestäjien vastauksia.

    VastaaPoista
  22. Mäkin toistan jo muualle jättämiäni kommentteja - kampanja on hyvä ja erittäin tarpeellinen, ja tekisin mieli osallistua siihen itsekin. MUTTA... en tiedä, onko minulla ei-kasvissyöjänä moraalista oikeutta kehottaa muita välttämään esim. eläintarhoja. Hankalia kysymyksiä, kuten tärkeät kysymykset usein tuppaavat olemaan.

    VastaaPoista
  23. Kunpa nämä ilkeydet loppuisivat ja paikalliset toimijat keksisivät uusia eettisempiä elinkeinoja.

    VastaaPoista
  24. Mun oma #reilutblogit postaus on vielä tekeillä, mutta teen sen todellakin kyllä!

    VastaaPoista
  25. Asiaa! Toisaalta ei kannata murehtia menneitä ne on tehty ja ne ovat varmasti kuitenkin osa kivoja lomamuistoja, mielummin kannattaa ottaa opiksi ja tehdä tulevaisuudessa toisenlaisia ratkaisuja...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...